EU-jäsenyyden kannattajat ovat voittaneet Moldovan sunnuntaisen kansanäänestyksen, sanoo presidentti Maia Sandu.
Vaalikomission mukaan kyllä-äänet ovat kirineet johtoon 50,46 prosentin osuudella, kertoo uutistoimisto AP. Ääntenlasku on edennyt hyvin tiukkana.
Ääntenlasku on myös ollut hidasta. Tämä johtuu siitä, että suuri osa moldovalaisista asuu ulkomailla, mistä käsin he ovat osallistuneet äänestykseen.
Haavisto: Ääniä ostettu
Moldovassa vaalitarkkailijana oleva kansanedustaja (vihr.) ja entinen ulkoministeri Pekka Haavisto sanoo, että äänten ostamisesta on näyttöä eilisessä EU-kansanäänestyksessä.
– Täällä on uutisissa esiintynyt henkilöitä, joiden ääni on ostettu tai myyty, Haavisto sanoo.
Moldovan EU-myönteinen presidentti Maia Sandu sanoi äänestyksen jälkeen, että EU-jäsenyyden vastustajien suuri määrä tuloksessa johtuu hyökkäyksestä Moldovan vapautta ja demokratiaa vastaan.
Moldovan poliisi arvioi ennen vaaleja, että noin 150 000 ääntä yritetään ostaa. Vaalien yhteydessä on puhuttu paljon ennen kaikkea Venäjän vaikuttamisyrityksistä. Sandu on syyttänyt suoraan Venäjää. Esimerkiksi BBC kertoo, kuinka ennen vaaleja Venäjältä tulleiden hallusta löytyi suuria määriä käteistä rahaa.
– Poliisin rikostutkinnalle on nyt paikka, Haavisto arvioi.
Ety-järjestön vaalitarkkailijoiden mukaan vaalit ja kansanäänestys oli järjestetty hyvin, ja kansalaisten perusoikeuksia kunnioitettiin pääsääntöisesti. Ehdokkaat saivat kampanjoida vapaasti, Ety-järjestö sanoo.
Presidentinvaalit toiselle kierrokselle
Lisäksi Haaviston mukaan on ratkaisevaa, mitä tapahtuu marraskuun 3. päivänä presidentinvaalien toisella kierroksella.
EU-jäsenyyttä kannattava Sandu sai kansanäänestyksen kanssa samaan aikaan järjestetyssä presidentinvaalissa noin 38 prosenttia äänistä. Vaali menee toiselle kierrokselle.
Sandun vastaehdokkaaksi tulee Venäjä-mielisten sosialistien ehdokas Alexandr Stoianoglo.
Kreml kummastelee EU:ta kannattavien äänten lisääntymistä
Venäjän presidentin edustaja sanoo, että ääntenlaskussa on ollut ”kummallisuuksia”.
Vladimir Putinin hallinnon tiedottaja Dmitri Peskov ihmettelee EU-jäsenyyden kannattajien määrän nousua.
– Näemme mekaanista, vaikeasti selitettävää nousua sekä Sandun kannatuksessa että EU-jäsenyyden kannatuksessa, Peskov sanoi.
Peskov myös vaati Sandua esittämään todisteita siitä, että vaaleihin olisi yritetty vaikuttaa ulkopuolelta.
Länsi: Venäjä epäonnistui
Länsimaissa Moldovan kansanäänestyksen tulokseen on suhtauduttu helpotuksella.
Yhdysvalloissa Valkoinen talo totesi Venäjän epäonnistuneen yrityksessään häiritä vaaleja ja estää Moldovan integroituminen Euroopan unioniin.
Yhdysvaltain Kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja uskoi kuitenkin, että Venäjä jatkaa yrityksiään vaikuttaa presidentinvaalien toiseen kierrokseen.
Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock sanoi Moldovan voittaneen Venäjän valtavista häirintäyrityksistä ja hybridisodankäynnistä huolimatta. Baerbockin mukaan Venäjä yritti saada ”Moldovan valtaansa vallittamatta sitä sotavoimin”.
Moldova on ollut EU:n ehdokasmaa. EU lupasi ennen kansanäänestystä sille 1,8 miljardin euron edestä taloudellista tukea.
EU:n ulkopoliittinen edustaja Josep Borrell totesi, että jatkaa tukeaan Moldovan demokratiakehityksen, uudistusten ja talouskasvun tukemista.
AP, AFP, Reuters
Juttua on täydennetty Pekka Haaviston kommenteilla 21.10. klo 8.10.
Muutettu otsikkoa, päivitetty EU-kansanäänestyksen tulosta sekä lisätty Kremlin kommentit 21.10. klo 13.15.
Uutinen päivitetty kansanäänestyksen tuloksen osalta 16.21.