Tässä ovat Kanta-Hämeen suurituloisimmat 2023: kärjessä Ilkka Brotherus

Yle julkaisee Kanta-Hämeen 30 suurituloisimman verotiedot.

Kaksi miestä poseeraa kameralle kuvakombossa.
Ilkka Brotherus on tuttu nimi Kanta-Hämeen suurituloisten listalla. Kuva: Harri Oksanen / Yle, Jukka Uotila / AOP
  • Petri Lassheikki

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Henkilöverotuksen tiedot vuodelta 2023 ovat nyt julki. Kanta-Hämeen suurituloisin oli viime vuonna Ilkka Brotherus. Hänen verotettavat tulonsa olivat 9 548 250 euroa, joista valtaosa pääomatuloja. Ansiotuloja Brotherukselle kertyi 91 764 euroa.

Veroja Brotherus maksoi viime vuonna 3 213 739 euroa. Koko maan suurituloisimpien listalla hän on sijalla 28.

Brotherus ei ole ensi kertaa maakunnan tulokärjessä. Kolmen kärjessä hän on ollut ainakin vuosina 2012, 2016, 2019 ja 2021.

Brotherus on Sinituotteen hallituksen puheenjohtaja ja hän on aiemmin omistanut urheiluvälineyhtiö Amer Sportsia, joka myytiin Kiinaan. Sinituotteen toimitusjohtajana hän toimi vuoteen 2018 asti.

Seuraavaksi eniten ansaitsi elintarvikeyhtiö Herkkumaan toimitusjohtaja Atte Rekola. Hänen yhteenlasketut tulonsa olivat 4 971 879 euroa.

Rekolallakin valtaosa ansioista kertyi pääomatuloista. Ansiotuloja hänellä oli 187 036 euroa. Veroja Rekola maksoi viime vuonna 1 712 650 euroa.

Viime vuoden kesällä kotimainen pääomasijoittaja Korona Invest ilmoitti, että sen hallinnoima rahasto tulee Herkkumaan enemmistöomistajaksi. Korona Investin tiedotteen mukaan perheyrittäjät Atte ja Kati Rekola jatkavat yhtiön merkittävinä omistajina ja avainhenkilöinä.

Kolmanneksi eniten ansaitsi Tufan Sami. Hänen yhteenlasketut ansionsa olivat 2 757 142. Pääomatuloja hänelle kertyi 2 689 100 euroa. Veroja hän maksoi 936 372 euroa.

Sisarukset Tufan Sami ja Sema Isotalo myivät viime vuonna humppilalaisen Kylmäkeskus Sami oy:n MV-Jäähdytys oy:lle. Sema Isotalo on maakunnan eniten ansainneiden listalla sijalla seitsemän.

Tässä 30 suurituloisinta Kanta-Hämeestä

Ylen verokone näyttää koko Suomen verotiedot vuoden 2023 suurituloisimmilta.

Yle julkaisee Kanta-Hämeen 30 suurituloisimman verotiedot alla olevassa taulukossa.

Tieto verotaakan jakautumisesta on avoimen yhteiskunnan perusta. Tieto tulojen suuruudesta kertoo siitä, mistä Suomessa juuri nyt palkitaan ja kuinka paljon.
Verotiedot tarjoavat mahdollisuuden keskustella esimerkiksi siitä, mikä on kohtuullinen palkkio kaupunkien tai julkisen puolen johtotehtävistä, verovaroilla toimivien yhtymien johtamisesta. Ne valottavat myös valtakunnallisesti ja alueellisesti merkittävien poliitikkojen ja yritysmaailman suurten toimijoiden tulotasoa.