Sanna Marin ei jätä meitä rauhaan.
Marinista on ilmestynyt viime viikkoina kaksi kirjaa, Salla Vuorikosken Poikkeuksellinen pääministeri (WSOY) ja Lauri Nurmen Sanna Marin (Into). Lisäksi Yle julkaisi fiktiivisen audiodraaman Sanna Marin – miljoonat seuraa.
Jokainen on omalta osaltaan herättänyt jonkinlaista kohua. Ylen audiodraaman tapaa sekoittaa faktaa ja fiktiota hämäävästi on arvosteltu.
Vuorikosken kirjan osalta puhututti erityisesti presidentti Sauli Niinistön ja Marinin viileät välit.
Nurmen kirjan väittämiä Marin on kommentoinut virheellisiksi ja sanonut, ettei ole antanut lupaa yksityisten keskustelujen julkaisemiseen.
Erityisesti Vuorikosken kirjassa yksi teema särähtää kuitenkin korvaani: Sanna Marinin laihtuminen.
Vuorikoski kirjoittaa: ”Huoli levisi virkamiesten ja poliitikkojen sekä ministerikollegoiden keskuuteen kevään ja kesän 2021 aikana. Marin oli alkanut laihtua, ja hän muuttui lähes silmissä. Jotkut olivat hyvin huolissaan. Epäiltiin, että pääministeri oli sairastunut syömishäiriöön.”
Kirjaa varten haastateltu virkamies kertoo ”kaikkien” olleen todella huolissaan.
Vuorikosken mukaan laihtuminen huomattiin toimituksissa, mutta siitä ei voitu tehdä juttuja, koska se olisi ”tuoksunut sovinismilta ja nostanut rajun arvosteluryöpyn toimitusta vastaan.”
Onko poliitikon keho julkisen debatoinnin kohde?
Toimittaja Oskari Onninen tuntuu kiittelevän laihtumisen esillenostamista Helsingin Sanomien kritiikissään: ”Erityisen ansiokasta on sekin, kuinka viimein joku kehtaa ottaa esiin huolen pääministerin laihtumisesta. Medialle asia oli kaikki nämä vuodet liian vaikea, vaikka Marinin laihtuminen oli hätkähdyttävää.”
Viimein. Joku. Kehtaa.
Jäin miettimään missä määrin poliitikon keho ja sen muutokset ovat julkisen debatoinnin kohde.
Olisiko ollut hätkähdyttävämpää, että toimittajat olisivat pitäneet pääministerin laihtumista aiheena?
Kirjassa pohditaan, olisiko pääministerin mahdollisesti heikentynyt terveydentila voinut vaikuttaa hänen työkykyynsä.
Journalismin historiassa muistetaan häpeillen, kuinka toimittajat salailivat yhteisestä sopimuksesta Kekkosen muistisairautta, vaikka presidentti oli lähipiirin silmissä jo lähes kyvytön suoriutumaan tehtävistään.
Vuorikosken kirjasta ei käy kuitenkaan ilmi, että kukaan olisi huomannut laihtumisen ja urheilemisen vaikuttaneen mitenkään negatiivisesti Marinin kykyyn hoitaa tehtäviään.
Politiikassa nainen on edelleen katseen kohteena
Naisten ulkonäköön kiinnitetään tutkitusti politiikassa enemmän huomiota kuin miehen.
Sanna Marin on tästä malliesimerkki. Pääministeriksi nousseen Marinin ulkonäköä on kommentoitu hänen poliittisen uransa alusta asti.
Tutkimuksen mukaan nainen saattaa myös hyötyä ulkonäöstä, mutta sitäkin paheksutaan. Nainen käyttää ulkonäköään häijysti hyväkseen, on liian pinnallinen tai jopa häiritsee ulkonäöllään miespoliitikon työtä.
Esimerkkejä riittää.
Toimittajista on tuntunut aivan asialliselta esittää Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Anderssonille kysymyksiä hänen ulkonäöstään ja sen vaikutuksista hänen urallaan. Andersson on jopa jättänyt linnanjuhlat väliin niiden ulkonäkökeskeisyyden takia.
Entinen ministeri Tanja Karpela laitettiin aikoinaan todistelemaan omaa osaamistaan missimenneisyytensä takia.
Samoin Keskustan entinen puheenjohtaja Annika Saarikko on julkisesti puhunut naispoliitikon ulkonäköpaineista ja siitä minkälaisia vihaviestejä hänelle on lähetetty hänen ulkonäköönsä liittyen.
Tietynlaisia klassikkoita ovat SDP:n entisen puheenjohtajan Jutta Urpilaisen verkkosukkakohu sekä Mari Kiviniemen kokovartaloministeri-nimitys.
Sosiaalinen kontrolli pitää kehon kurissa
Tutkija Hannele Harjunen tutkii naisen kehoon kohdistuneita odotuksia. Hän toteaa puhelinhaastattelussa, että naispoliitikon ulkonäkö ja kehon muutokset ovat mediassa jatkuvan tarkkailun alla. Naisten painon vaihtelun kommentointia pidetään myös hyväksytympänä kuin miesten.
Harjusen mukaan Marinin laihtumisen syiden perkaaminen mediassa olisi ollut ongelmallista ja erikoista. Minkälaisia tulkintoja laihtumisesta olisi pitänyt tehdä? Todellisuudessa syitä kehon muutoksille voi olla lukuisia.
Harjusen mukaan on kuvaavaa, miten Marinin ulkonäön muutoksen taustalla mahdollisesti oleva urheiluharrastus nähdään maanisena suorittamisena kun taas presidentti Alexander Stubbin urheiluhulluus tehokkaan ja dynaamisen johtajan toimintana.
Naisen kehoon kohdistuu aina sosiaalista kontrollia, mutta julkisessa asemassa toimivien naisten kontrollointi on mediassa ja keskustelufoorumeilla omalla tasollaan. Se on vallankäytön muoto, joka pahimmillaan johtaa siihen, etteivät naiset halua hakeutua julkisiin asemiin.
Marinin luksuselämän hämmästely suhteessa hänen aikaisemmin ajamiinsa asioihin on ymmärrettävää. Ulkonäön liittäminen pinnallisuuden ja aatteista luopumisen näyttämöksi on huterammalla pohjalla.
Ihmisen keho muuttuu luonnostaan elämän aikana.
Ehkä olikin hyvä merkki, että julkista keskustelua pääministerin kehon muutoksista ei tällä kertaa käyty?
