Poliisi törmäsi ”sykeröiseen tapaukseen”: keski-ikäistä miestä epäillään ihmiskauppa-, seksuaali- ja talousrikoksista

Poliisi on joutunut tekemään yhteistyötä usean Euroopan maan poliisin kanssa tapauksen selvittämiseksi.

Länsi-Uudenmaan poliisitalo Espoossa.
Pääepäillyn rikosnimikkeet ovat kasvaneet huomattavasti tutkinnan alkamisen jälkeen. Hän on edelleen vangittuna. Kuva: Silja Viitala / Yle
  • Otso Karhu

Poliisi tutkii parhaillaan laajaa rikoskokonaisuutta, jota tutkinnanjohtaja kuvailee poikkeukselliseksi.

Pääepäiltynä on 43-vuotias pääkaupunkiseudulla asuva mies. Häntä epäillään muun muassa törkeistä ja perusmuotoisista ihmiskaupparikoksista, törkeistä ja perusmuotoisista raiskauksista, huumausainerikoksista ja talousrikoksista.

Poliisi sai keväällä tutkintapyynnön ihmiskauppaepäilystä Maahanmuuttoviraston kautta, kun epäillyn uhri oli ottanut yhteyttä Migriin.

Rikosnimikkeet kasvoivat esitutkinnan edetessä. Epäilty mies vangittiin elokuussa. Hän on edelleen vangittuna.

”Sykeröinen” tapaus

Epäillyt ihmiskaupparikokset tapahtuivat Espoossa ja Kirkkonummella alkuvuoden 2020 ja elokuun 2024 välillä.

Tapauksesta tai saavutetusta rikoshyödystä ei vielä kerrota tarkkoja yksityiskohtia, sanoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Hannu Kortelainen Helsingin poliisista.

Hän toimii vuonna 2021 käynnistetyssä poliisin valtakunnallisessa ihmiskaupan tutkintaryhmässä eikä muista ryhmän toiminta-ajalta vastaavaa tutkintaa.

– Tämä on hyvin sykeröinen tapaus. Yleensä ihmiskaupparikoksiin liittyy joko työ- tai seksiperäistä ihmiskauppaa, mutta tässä on molemmat.

Pääepäillyn lisäksi poliisilla on puolenkymmentä muuta epäiltyä. Poliisi on joutunut tekemään yhteistyötä ”useamman Euroopan maan poliisin kanssa”, Kortelainen sanoo.

Oikeuden mukaan epäiltyjä rikoksia on tapahtunut myös Helsingissä ja Vantaalla.

Törkeä raiskaus on kirjattu tapahtuneeksi ulkomailla. Talousrikosepäily ajoittuu alkaneeksi vuonna 2017.

Syytteidennostopäivä Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa on maaliskuun puolivälissä.

Oulussa aiempia tuomioita

Epäilty mies on jo vuonna 2016 tuomittu Oulun käräjäoikeudessa yli kahden vuoden vankeusrangaistukseen ja viiden vuoden toimintakieltoon kahden rakennusalan yrityksen toimintaan liittyvässä jutussa.

Mies syyllistyi tuolloin useaan törkeään petokseen ja törkeään veropetokseen, kahteen törkeään kirjanpitorikokseen sekä törkeään velallisen epärehellisyyteen.

Oulun käräjäoikeuden mukaan epäillyn yrityksen tileillä oli tuolloin maksutapahtumia yli 300 000 euron edestä, mutta kirjanpitoaineisto on hävitetty, ja veroja oli jätetty maksamatta.

Epäillyn todettiin siirtäneen yrityksen tuloja henkilökohtaisille tileille satojen tuhansien eurojen edestä. Yritys myös haki ely-keskukselta palkkaturvaa väärin perustein.

Mies on tuomittu Oulun käräjäoikeudessa myös rattijuopumuksesta vuonna 2005.