Puijon Halloween-polulla hurja kävijämäärä: alle kuukaudessa kymmeniä tuhansia vierailijoita

Syyslomaviikon alussa avautuneella polulla vieraili ensiarvion mukaan reilusti yli 40 000 kävijää.

Ihmiset katsovat ja kuvaavat halloween-teemaista asetelmaa.
Tässä täyttyvät monet seikat, kun kokonaisuus on rakennettu luontoa arvostaen ja ihmiset pääsevät kulkemaan esteetöntä kansipolkua pitkin, Puijo Peakin toimitusjohtaja Pekka Niemelä pohtii syitä valtavaan kiinnostukseen. Kuva: Marianne Mattila / Yle
  • Anna Ronkainen

Halloween-teemainen polku houkutteli Kuopion Puijolle vajaan kuukauden aikana kymmeniä tuhansia kävijöitä.

Syyslomaviikon alussa avautuneella polulla vieraili arvion mukaan reilusti yli 40 000 kävijää.

Tämä on tuhansia kävijöitä enemmän kuin vuosi sitten. Halloween-polku oli viimeistä päivää auki marraskuun 3.päivä.

– Kyllä tämä on ihan huikea onnistuminen, iloitsee Puijo Peakin toimitusjohtaja Pekka Niemelä.

Hän näkee, että lokakuusta tuli elokuun sesonkiin verrattava kuukausi ja polkua voi Niemelän mielestä pitää jo matkailuvalttina.

– Pimeä metsä, valot, äänet, keskeinen sijainti, Puijo. Tässä täyttyvät monet seikat, kun kokonaisuus on rakennettu luontoa arvostaen ja ihmiset pääsevät kulkemaan esteetöntä kansipolkua pitkin, Niemelä pohtii syitä valtavaan kiinnostukseen.

Halloween-polulla kävi jo syyslomaviikon puoliväliin mennessä kymmenen tuhatta kävijää.

Pysäköinnin ruuhkautumiseen keinoja ensi vuodeksi

Tornin lakialueen pysäköintipaikat ovat lokakuussa ollet paikoin niin täynnä, että autoja on jouduttu jättämään pitkälle tien varteen. Alue ruuhkautui samaan aikaan myös viime vuonna.

– Parkkialueet ovat välillä olleet ihan täynnä. Näillä luvuilla käymme ehdottomasti keskustelua ensi vuonna siitä, miten logistiikka hoidetaan paremmin, Niemelä lupaa.

Lakialueelle on ollut mahdollista päiväsaikaan kulkea myös tuolihissillä. Siihen Niemelä ei vielä ota tarkemmin kantaa vielä, että voisiko tuolihissi olla käytössä myös ilta-aikaan.

Niemelän mukaan halloween-polku toi runsaasti kävijöitä myös Puijon alueella toimiviin ravintoloihin, joita pyörittää Ravintolamestarit.

Puijon alueen yrittäjät tekevät tiiviisti yhteistyötä keskenään.

– Matkailijoiden silmissä Puijo pitää nähdä yhtenä hienona kokonaisuutena. Ei niinkään, että kaikki tekevät omaa hommaansa.

Viimeisimpänä yhteistyöhön liittyivät hiljattain perinnetila Konttilan avanneet uudet yrittäjät Jukka ja Johanna Koskinen.

Seuraavaksi Puijolla käännetään katseet kohti joulua. Aiempina vuosina joulun alla on ollut perinteinen tonttupolku.