Koululaisilla outoja vatsaoireita Turussa – syypääksi epäillään lounaalla tarjottuja vegenugetteja

Turun kaupungin omistama Kaarea kertoo selvittävänsä vatsaoireiden syytä. Keräämme yleisön kokemuksia kouluruuasta, voit vastata artikkelin lopussa olevalla lomakkeella.

Kaksi isoa tarjoiluastiaa suurtalouskeittiössä, toinen sisältää falafelpyöryköitä ja toinen on tyhjä. Siniseen kumihanskaan puettu käsi järjestelee metallilastalla pyöryköitä.
Perjantain kouluruuan epäillään aiheuttaneen useille lapsille vatsaoireita. Kuvassa oleva ruoka ei liity tapaukseen. Kuva: Frida Frankenhaeuser / Yle
  • Heinimaija Hirvonen

Turun kouluissa viime viikolla tarjolla ollut ruoka on aiheuttanut vatsa- ja suuoireita useille oppilaille.

Asiasta nousi laaja keskusteltu Facebookissa Turun seudun mamit -ryhmässä.

Kouluruuasta vastaava palvelupäällikkö Mirva Röning vahvistaa, että Kaarea on saanut palautetta muutamasta lapsesta, joille ruoka on aiheuttanut vatsakipua ja muita vatsaoireita. Lisäksi yksi lapsi oli saanut ruuasta palautteen mukaan suuoireita.

Perjantaina Turun kouluissa oli ruokana vegenugetteja. Tuote on ollut Röningin mukaan listalla helmikuusta asti, mutta aiemmin vain kasvisruokavaihtoehtona.

– Tämän takia olemme olleet hyvin ihmeissämme palautteista ja somekeskustelusta. Vegenugetit ovat aiemmin olleet todella pidetty tuote, Röning kommentoi.

Kaarea on lähettänyt perjantain ruuasta otetun näytteen tutkittavaksi. Tuloksia odotetaan 5–7 vuorokauden kuluessa. Turun ympäristöterveydestä kerrotaan, että kaupungin ympäristöterveysviranomaisille ei ole toimitettu näytettä, vaan Kaarea on lähettänyt näytteen omavalvontanäytteenä käyttämäänsä laboratorioon.

– Haluamme varmistua siitä, ettei tuotteessa ole ollut mitään ruokamyrkytystä aiheuttavaa, Röning sanoo.

Kerro meille kokemuksesi

Onko kouluruoka aiheuttanut lapsellesi vatsaoireita tai huolettaako ruuan laatu sinua muuten? Tuleeko lapsesi kouluruuasta kylläiseksi vai säännöstelläänkö ruokaa liikaa?

Keräämme juttua varten kokemuksia ja etsimme samalla mahdollisia haastateltavia. Voit vastata alla olevalla lomakkeella tai olla yhteydessä suoraan toimittajaan sähköpostitse osoitteeseen [email protected].

Vastauksia käytetään vain tekeillä olevassa jutussa, eikä Yle luovuta yhteystietoja kolmansille osapuolille.

Juttua korjattu 5.11.2024 klo 15:02: Näyte on lähetetty Kaarean omavalvontaan käyttämään laboratorioon, ei ympäristöterveysviranomaisille.