Venäjän Maarianhaminan konsulaatin edustalle on kerääntynyt joukko ahvenanmaalaisia tukemaan Ukrainaa ja ukrainalaisia jokaisena päivänä suurhyökkäyksen alettua helmikuussa 2022.
Tiistaina ylittyy synkkä rajapyykki, tuhat päivää sotaa, ja sen myötä mielenilmauksia.
Päivittäiseen mielenosoitukseen on osallistunut yleensä parikymmentä aktiivia, parhaimmillaan väkeä on ollut muutamia satoja.
Mosse Wallen on yksi Ukraina-mielenosoituksen järjestäjistä. Hän ei tarkkaan tiedä, kuinka paljon tuhannenteen mielenosoitukseen tiistaina kello 17 saapuu ihmisiä, mutta paljon on lupa odottaa.
Wallen kertoo, että hyvin monet ihmiset ovat viime päivinä tulleet juttelemaan ja kertoneet tulevansa paikalle.
Hiljainen minuutti venyy
Ukrainaa tukeva mielenosoitus toistuu samanlaisena päivä päivältä, mutta tuhannes kerta on juhlavampi.
– Esimerkiksi hiljainen minuutti on tällä kertaa kymmenen minuutin mittainen, Wallen sanoo.
Hiljaisen hetken lisäksi mielenosoituksessa esitetään iskulauseita Venäjän presidentti Vladimir Putinin toimia vastaan.
Mielenosoittajat osoittavat konsulaatin suuntaan kylttejä, joissa tuomitaan Venäjän sotatoimet. Lopuksi lauletaan Euroopan vapautta symboloiva yhteislaulu, Beethovenin Oodi ilolle.
Ukraina-platsen on jo matkailunähtävyys
Mielenosoituspaikka sijaitsee Venäjän konsulaatin edustalla Maarianhaminan keskustassa, Norra Esplanadsgatanin varrella.
Konsulaatin eteen on pystytetty rauhaa symboloivia elementtejä, ja Ukrainan lippu liehuu tangossa aivan konsulaatin kulmilla.
Ukrainan väreihin sävytettyjä tekstiilejä löytyy myös lähistön puista.
Päivittäinen mielenosoitus tiedetään hyvin ja paikalle virtaa jatkuvasti matkailijoita varsinkin Suomesta, Baltian maista ja Pohjoismaista.
Dogs against Putin
Maarianhaminan päivittäinen mielenosoitus on myös koirien tapahtuma. Monilla aktiivisilla mielenosoittajilla on kotona koira, ja lemmikin ulkoilutus on kätevä yhdistää mielenosoitusreissuun.
Koirien käyttäytymisestä näkee, että eläimet odottavat lajitoveriensa näkemistä.
– Se on Dogs against Putin, Mosse Wallen veistelee.
Ukrainan tukeminen on Ahvenanmaalle yhteinen asia.
Esimerkiksi Maarianhaminan Rotaryklubi on jo vuosien ajan kerännyt rahaa ja lahjoittanut Ukrainaan ajoneuvoja ja erilaisia sairaanhoidon tarvikkeita.