Poliisi epäilee tapon yritystä Turussa: mies ampui toista ravintolan edessä

Poliisin mukaan tapahtumat saivat alkunsa välienselvittelystä ravintolassa. Sekä epäilty ampuja että uhri ovat syntyneet 1980-luvulla.

poliisi menossa autoon.
Epäilty ampuja saatiin kiinni tuttavansa kerrostaloasunnosta Raisiosta. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle
  • Laura Kangas
  • Heinimaija Hirvonen

Poliisi epäilee miehen ampuneen toista miestä ravintolan edessä Turun keskustassa keskiviikkona aamuyöllä. Miestä epäillään tapon yrityksestä.

Poliisi sai ilmoituksen ampumisesta Turun Eerikinkadulla keskiviikkona aamuyöllä noin puoli neljän aikaan.

Poliisin mukaan tapahtumat saivat alkunsa ravintolan sisällä tapahtuneesta välienselvittelystä. Kun sitä siirryttiin selvittämään ulos, epäilty ampui toista miestä ja sen jälkeen poistui paikalta.

Uhri vietiin sairaalahoitoon ja hänen vammansa vaativat leikkaushoitoa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Paaerin mukaan poliisilla ei ole vielä tarkempaa tietoa siitä, mistä välienselvittelyssä oli kyse.

Epäilty otettiin kiinni Raision Vaisaaresta kerrostaloasunnosta keskiviikkona puolenpäivän jälkeen. Mies oli Paaerin mukaan poliisia piilossa tuttavansa asunnossa. Kiinniottotilanne sujui rauhallisesti.

Asunnosta löytyi Paaerin mukaan käsiase. Poliisi ei pysty vielä vahvistamaan, onko kyseessä sama ase, jota käytettiin yöllisessä ampumisessa.

Sekä epäilty että uhri ovat syntyneet 1980-luvulla. Paaer ei halunnut kommentoida epäillyn ampujan mahdollista aiempaa rikoshistoriaa.

Uutista täydennetty 20.11. klo 16:53 tutkinnanjohtajalta saaduilla tiedoilla