Moni joensuulainen odottaa huolestuneena, nostaako kaupunki vuokria – Sormusten perhe tinkii jo nyt ruoasta

Sormusten vuokra Joensuun Kotien kerrostalohuoneistossa on noussut muutamassa vuodessa lähes kahdella sadalla eurolla. Eroa vapaiden markkinoiden vuokriin ei enää juuri ole.

Joensuun kaupungin vuokra-asunnossa Niinivaaralla asuvat Nina ja Tuukka Sormunen keittiössään.
Nina ja Tuukka Sormunen viihtyvät Niinivaaran kodissaan, mutta jälleen uusi vuokrankorotus huolestuttaa. Kuva: Siru Päivinen / Yle
  • Siru Päivinen

Monessa joensuulaiskodissa odotetaan marraskuun lopulla huolissaan tietoa, nouseeko asunnon vuokra ensi vuonna. Osa Joensuun Kodit oy:n vuokra-asukkaista on jo saanut tiedon vuokrankorotuksesta.

Uudet hinnat otetaan porrastetusti käyttöön 1.2.2025 alkaen. Ilmoitus tulee saada vähintään kaksi kuukautta ennen korotetun vuokran voimaantuloa, ja sen tulee sisältää myös tieto vuokrankorotuksen syystä. Kaupungilla on siis marraskuun loppuun asti aikaa aikaa ilmoittaa, mikäli se nostaa asukkaan vuokraa.

Niinivaaralla asuva Sormusten perhe ei toistaiseksi tiedä, kuinka korkeaksi vuokra kohoaa.

– Jos vuokra nousee ennakkotietojen mukaisesti vaikkapa 0,67 senttiä neliöltä, se tarkoittaa meille lähes viidenkympin korotusta. Miten käynee vesi- ja saunamaksun, miettii pienkerrostalon kolmiossa perheineen asuva Tuukka Sormunen.

Tuukka ja Nina Sormunen muuttivat Niinivaaran kotiinsa vuonna 2021. Vuonna 1988 valmistunut kiinteistö oli juuri saneerattu ja on edelleen siisti.

Muuttohetkellä vuokra oli 840 euroa kuussa. Nyt se on noin tuhat euroa ja nousee ensi vuonna jälleen.

– Tällainen joululahja taas kaupungilta tulossa. En kyllä yhtään enää tiedä, mistä voimme säästää, Nina Sormunen toteaa.

Ruoasta perhe tinkii jo nyt. Hintojen ja alvin nousu on kahden lapsen perheessä huomattu.

– Olisi hyvä nähdä selkeä laskelma siitä, mihin nämä jatkuvat vuokrankorotukset perustuvat, Tuukka Sormunen toteaa.

Sormusten perheessä on kaksi erityislasta, joiden takia koti Nepen koulun lähellä on arjessa tärkeä asia. Perhe tarvitsee myös muuta erityistukea, joka on Niinivaaralla heidän ulottuvillaan.

Vapaille vuokramarkkinoille Sormuset eivät halua. Ajatus siitä, että koti voidaan myydä alta koska tahansa, ei houkuttele.

Elli ja Joensuun Kodit yhdistymässä

Joensuun kaupunki etsii parhaillaan mittavia säästöjä Kuntaliiton omistaman konsulttiyhtiö FCG:n avulla. Konsulttiyhtiö ehdottaa yhtenä toimenpiteenä muun muassa Joensuun Koti oy:n ja Opiskelija-asunnot oy Joensuun Ellin yhdistämistä.

Vuokrien korotuksia on luvassa molempien kaupungin omistamien yhtiöiden asukkaille. Joensuun Kotien vuokrankorotuksista päätettiin jo syyskuussa, mutta tieto kohdalle osuvan korotuksen määrästä on tavoittanut vasta osan asukkaista.

Joensuun Kotien toimitusjohtaja Rauno Mehtonen ei halunnut kommentoida korotusten perusteita. Hän ilmoitti asian käsittelyn olevan kesken.