Vaasassa Saunaravintola Meren tulevaisuus näyttää epävarmalta. Sisäsataman Terassi oy haki viime viikolla rakennusvelvollisuuden jatkamista kuudeksi kuukaudeksi.
Kaupunki ei ole vielä tehnyt päätöstä asiasta.
– Asian käsittely on kesken. Odotamme vielä joitakin tietoja, jotka liittyvät saneerausohjelmaehdotukseen, kaupungingeodeetti Petur Eklund kertoi Ylelle maanantaina.
Sisäsataman Terassi oy ja Nordic Live Productions hakeutuivat keväällä yrityssaneerausmenettelyyn.
Vasabladet kertoi eilen, että toinen yritysten mahdollisuuksia yrityssaneeraukseen tutkivista lakimiehistä, Ville Kotka, on jättänyt lokakuun lopussa Pohjanmaan käräjäoikeuteen hakemuksen, jossa hän ehdottaa yrityssaneerauksen lopettamista.
Kotkan mukaan menettelyn jatkamiselle ei ole edellytyksiä. Vasabladetin tietojen mukaan velkojien odotetaan antavan lausuntonsa Kotkan ehdotukseen tällä viikolla. Sen jälkeen Pohjanmaan käräjäoikeus päättää, lopetetaanko menettely vai jatketaanko yrityssaneerausta.
Tommi Mäki yhä toiveikas
Yle tavoitti Tommi Mäen viime viikolla. Hän uskoo vahvasti, että yritys saadaan vielä pelastettua konkurssilta ja Saunalautta Meri avattua.
– Tähtäin on, että kohde on ensi sesonkina avoinna. Saneerausohjelmaa on kasattu sen pohjalta, että siinä ratkaistaan kohteen rahoitus ja loppuun rakentaminen.
Tällä hetkellä hankkeesta on valmiina 85 prosenttia. Ravintolan rakentaminen aloitettiin syksyllä 2022.
– Tänä kesänä ja nyt syksyn aikana rakennuskonsultti on tehnyt arvion siitä, ettei kohteeseen ole päässyt syntymään merkittäviä vaurioita.
Kiveen Mäki ei kuitenkaan ravintolan avajaispäivämäärää vielä uskalla kaivertaa. Hänellä on silti vahva usko siihen, että Meri todella aukeaa.
– Tätä on odotettu ja tätä on alueelle kaivattu. Ravintola vastaa sellaiseen tarpeeseen, mitä palveluita alueelta puuttuu.
Avautuessaan Saunaravintola Meri koostuu lämmitetystä ympäri vuoden auki olevasta uima-altaasta, kolmesta avantouintipaikasta, kahdesta saunasta ja ravintolasta. Kyseessä on yleinen sauna, joka on tarkoitettu kaikille kaupunkilaisille.
– On ollut haasteita, sitä ei voi vähätellä yhtään. Tämä on laittanut koville yrittäjät, meidät kaikki, mutta uskoa ei ole missään vaiheessa menetetty, Tommi Mäki painottaa.