Riikka Purra puolustaa perussuomalais­kansanedustajien osallistumista 612-kulkueeseen

Purra kuvailee 612-soihtukulkuetta kansallismieliseksi ja isänmaan arvoja korostavaksi tapahtumaksi.

Riikka Purra tiedotustilaisuudessa. Lähikuva kasvoista.
Riikka Purra (ps.) puolustaa puolueensa kansanedustajien osallistumista itsenäisyyspäivänä soihtukulkueeseen. Kuva: Lauri Karo / Yle
  • Pyry Dementjeff

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kommentoi perussuomalaisten kansanedustajien osallistumista itsenäisyyspäivänä järjestettävälle 612-marssille.

Kansanedustajat Teemu Keskisarja (ps.) ja Sheikki Laakso (ps.) ovat kertoneet jättävänsä Linnan juhlat väliin. Sen sijaan molemmat osallistuvat 612-soihtukulkueeseen. Keskisarja myös puhuu tapahtumassa.

Purra kommentoi asiaa tiedotteella sunnuntaina. Purra kuvailee 612-marssia kansallismieliseksi ja isänmaan arvoja korostavaksi tapahtumaksi.

– Näihin arvoihin kuuluvat vapaassa demokratiassa myös kokoontumisen vapaus sekä sananvapaus, Purra kirjoittaa.

– Kansanedustajalla on yhtä lailla nämä oikeudet, ja he niitä voivat tietenkin käyttää.

Kulkueeseen on aiempina vuosina osallistunut myös äärioikeistotoimijoita. Purran mukaan perussuomalaiset ei hyväksy epädemokraattisia vaikutustapoja tai äärioikeistolaista toimintaa.

Purra kirjoittaa myös, että vasemmistoliiton kansanedustaja on puhunut tapahtumassa, jota voidaan luonnehtia juutalaisvastaiseksi.

– En pidä tätä hyvänä toimintatapana, mutta kansanedustajalla on oikeus tehdä niin.

Riikka Purra on johtanut perussuomalaisia vuodesta 2021 lähtien. Hän on myös Suomen valtiovarainministeri.