Tänään tiistaina alkoi lakkojen sarja, joilla teollisuuden työntekijät pyrkivät vauhdittamaan jumiutuneita työehtosopimusneuvotteluita.
Työnantajien ja työntekijöiden työriidan sovittelut eivät ole tuottaneet tulosta ja ennakkoon ilmoitetut työtaistelutoimet alkoivat.
Joensuussa työjärjestelijänä metalliteollisuuden alihankintayrityksessä työskentelevä Lauri Laakso osallistuu lakkoon, sillä inflaation myötä syntynyt palkkakuoppa pitäisi hänen mukaansa saada kurottua kiinni.
– Inflaatio on näkynyt hirveän paljon työntekijöiden palkassa, eikä palkankorotuksia ole juuri ollut. Aika paljon tarkemmin on joutunut katsomaan, mitä ruokakaupasta ostaa. Ostovoimaa pitäisi saada lisää, Laakso sanoo.
Teollisuusliiton ja Ammattiliitto Pron ensimmäiset lakkopäivät ovat tänään tiistaina ja huomenna keskiviikkona. Yhteensä lakkopäiviä on kuusi. Tähän mennessä ilmoitetuista lakoista viimeiset ja laajimmat järjestetään torstaina 12. joulukuuta.
Teknologiateollisuuden työnantajien toimitusjohtajan Jarkko Ruohoniemen mukaan alan heikko suhdannetilanne voi pehmentää alkavien lakkojen vaikutuksia.
– Meillä on teollisuudessa erilaisia alatoimialoja ja siellä on erilaisessa asemassa olevia yrityksiä. Niissä yrityksissä, joilla on tällä hetkellä vähemmän töitä, lakoilla on pienemmät vaikutukset.
– Toisaalta sitten on niitäkin yrityksiä, joilla on tässäkin suhdannetilanteessa paljon töitä tehtävänä, ja silloin näistä lakoista tulee tietysti vahinkoa, Ruohoniemi sanoo.
Kymmenen prosentin korotusvaade
Teollisuuden työehdoista on neuvoteltu yli kaksi kuukautta. Neuvottelut mutkistuivat marraskuun puolivälissä, kun SAK:laiset ammattiliitot kertoivat yllättäen, että ne tavoittelevat yhteensä kymmenen prosentin palkankorotuksia kahdelle seuraavalle vuodelle. Työnantajat pitivät vaatimusta järkyttävän korkeana.
Työnantajat ovat vedonneet Suomen heikkoon taloudelliseen tilanteeseen, jossa käänne kohti parempaa näyttää siirtyvän jatkuvasti pidemmälle tulevaisuuteen.
Lakkoon osallistuvaa Laaksoa työnantajien perustelut eivät vakuuta.
– Palkkojen nostamisella pelotellaan turhaan. Suomessa palkat ovat matalalla ja maltillisella tasolla. Esimerkiksi tämä puolentoista prosentin arvonlisäveron nosto on aiheuttanut yrityksille enemmän hämminkiä ja ahdinkoa kuin palkankorotukset aiheuttaisivat, Laakso sanoo.
Sunnuntaina valtakunnansovittelijan toimistolla haettiin sopua Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden työnantajien välille. Eilen maanantaina sovittelussa työnantajien kanssa ratkaisua haki ammattiliitto Pro.
Valtakunnansovittelija tapaa teknologiateollisuuden työriidan osapuolia seuraavan kerran torstaina 5.12. Tapaamisessa ei ole tarkoitus kyse varsinaisesta sovittelusta vaan osapuolten on tarkoitus sopia mahdollisesta sovittelun jatkosta ja aikatauluista seuraaville tapaamisille.
Työnantajien Ruohoniemen mukaan Teollisuusliiton kanssa isoimmat erimielisyydet liittyvät palkankorotusten tasoon ja rakenteeseen, mutta työn sisältöä koskevat niin kutsutut tekstikysymykset on saatu ratkaistua.
Sen sijaan Ammattiliitto Pron kanssa erimielisyydet koskevat Ruohoniemen mukaan myös tekstikysymyksiä, eli sovun syntyminen olisi vielä kauempana kuin Teollisuusliiton kanssa käydyissä neuvotteluissa.