Etelä-Savoon on valittu uusi maakuntajohtaja. Hän on Maailman terveysjärjestö WHO:n koulutuspäällikkö, 47-vuotias Heini Utunen.
Utunen on kotoisin Pihtiputaalta Keski-Suomesta.
Maakuntavaltuusto päätti maakuntajohtajan valinnasta keskiviikkona Mikkelissä.
Uuden maakuntajohtajan nimeä saatiin jännittää loppusuoralle saakka, sillä käytössä oli myös suostumusmenettely. Myöskään maakuntahallitus ei tehnyt maakuntavaltuustolle esitystä virkaan valittavasta henkilöstä.
Soveltuvuusarvioinnissa olivat Utusen lisäksi Kainuun maakuntajohtajan sijainen Jouni Ponnikas, suojelupoliisin yhteiskuntasuhteiden asiantuntija Riikka Railimo, Pohjois-Savon liiton aluekehityspäällikkö Heikki Sirviö.
Kärkiehdokkaita oli kaikkiaan neljä. He esittäytyivät Etelä-Savon maakuntavaltuustolle ja -hallitukselle marraskuun alussa. Etelä-Savon maakuntajohtajaksi haki yhteensä 21 hakijaa.
Tavoitteena on, että uusi maakuntajohtaja aloittaa tehtävässään maaliskuun alussa.
Nykyinen Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen jää eläkkeelle ensi vuoden maaliskuussa.
Muuttaa Mikkelin kahden lapsen kanssa
Heini Utunen seurasi maakuntakokousta työpaikallaan Genevessä. Uusi tehtävä on tarkoitus ottaa vastaan maaliskuun alussa.
– Muutamme Mikkelin kahden jääkiekkoa harrastavan teini-ikäisen kanssa.
Itsenkin maakuntavaltuustossa Keski-Suomessa aiemmin istunut Utunen sanoo tarttuvansa uuteen tehtävään isolla sydämellä.
– Se on iso, haastava ja vaativa. Tuntui, että on Suomeen paluun aikana kymmenen Geneven ja viiden Vietnamin vuoden jälkeen. Tein hakuprosessin vaiheessa geneettisen testin ja sen perusteella geenien leikkauspiste on Etelä-Savossa. Olen sataprosenttisesti savo-karjalainen.
Väestötappiosta kärsivässä Etelä-Savossa haasteita riittää maakuntajohtajalle. Keski-Suomessa aluekehitystyötä tehnyt Utunen uskoo
– Etelä-Savo on osa Itä-Suomea ja tuntuu, että tällä hetkellä sen alueen puolesta puhuvat vain itäsuomalaiset. Sen asian ajaminen valtakunnan ja Euroopankin tasolla on iso tehtävä.