Ounasvaaran lukiolle pohdittu uutta paikkaa urheiluopiston viereen tai ydinkeskustaan

Lukio tarvitsee uudet toimitilat, sillä Redu on luopumassa Porokadun kiinteistöstä. Uuden lukion rakentaminen on keskiviikkona Rovaniemen sivistyslautakunnan käsittelyssä.

Ounasvaaran lukio rovaniemi porokatu
Ounasvaaran lukio toimii tällä hetkellä Lapin koulutuskeskus Redun omistamissa tiloissa Porokadulla samassa kiinteistössä Redun toisen asteen ammatillisen peruskoulutuksen ja ammattilukion kanssa. Arkistokuva. Kuva: Miikka Miinala / Yle
  • Eeva Kuivas

Rovaniemen sivistyslautakunta pohtii tänään keskiviikkona, missä Ounasvaaran lukio sijaitsee tulevaisuudessa.

Lukio tarvitsee uudet toimitilat. Se toimii tällä hetkellä Lapin koulutuskeskus Redun omistamissa tiloissa Porokadulla samassa kiinteistössä Redun toisen asteen ammatillisen peruskoulutuksen ja ammattilukion kanssa.

Redu on kuitenkin luopumassa kiinteistöstä. Tavoitteena on siirtää toiminta muualle vuonna 2028.

Toimialajohtaja esittää lautakunnalle, että lukio tulisi Lapin Urheiluopiston yhteyteen.

Lukiolla on Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä valtakunnallinen urheilupainotteisen opetuksen erityinen koulutustehtävä. Niinpä lukion toimitilojen sijoittumisessa keskeistä on urheilulukion toiminnan huomioiminen.

Sijainti Ounasvaaralla Santasportin läheisyydessä onkin sopivin urheiluvalmennuksen ja OKM:n myöntämän erityistehtävän toteuttamiselle.

Työryhmä ei suosita keskustavaihtoehtoa

Toisena vaihtoehtona on selvitetty lukion sijoittumista kaupungin keskustaan Ainonkadulle. Tällöin Rovaniemen Markkinakiinteistöjen tiloja laajennettaisiin peruskorjauksen yhteydessä.

Asiaa valmistelleen työryhmän mukaan lukion siirtäminen ydinkeskustaan ei ole kuitenkaan suositeltava vaihtoehto.

Rakennushankkeen tarkempi suunnittelu on tarkoitus aloittaa sen jälkeen, kun uuden lukion sijainti on päätetty.

Tarveselvitysvaiheen kustannusennuste lukiolle on 14,6 miljoonaa euroa.

Lautakunnalle esitetään myös, että kaupunki alkaisi selvittää, tulisiko Rovaniemellä tulevaisuudessa järjestää englanninkielistä perusopetusta. Asia on tullut ajankohtaiseksi kansainvälisten asukkaiden määrän kasvettua.

Tällä hetkellä Rovaniemellä ei ole englanninkielistä perusopetusta, mutta Ounasrinteen peruskoululla järjestetään kaksikielistä opetusta englanniksi ja suomeksi.