Kuljettajaa epäillään pikaraitiovaunun törmäyksestä esteeseen Espoossa

Poliisi ei enää epäile teknistä vikaa Espoon Keilaniemessä marraskuussa sattuneessa onnettomuudessa.

Poliisit tutkivat törmännyttä raitiovaunua.
Poliisit tutkivat onnettomuuspaikkaa tapahtuneen jälkeen Espoon Keilaniemessä marraskuussa. Kuva: Mikko Rita / Yle
  • Otso Karhu

Länsi-Uudenmaan poliisi ei enää epäile teknistä vikaa Espoossa tapahtuneessa pikaraitiovaunuonnettomuudessa.

Raitiovaunu törmäsi päätepysäkin päässä olevaan liikenne-esteeseen Keilaniemessä 15. marraskuuta. Törmäyksessä loukkaantui neljä ihmistä.

Törmäyshetkellä vaunu kulki noin kahdenkymmenen kilometrin tuntivauhtia. Mukana oli noin kymmenen matkustajaa, kertoo tutkinnanjohtaja, komisario Hannu Kontola Länsi-Uudenmaan poliisista.

Nyt tutkinta keskittyy vaunun kuljettajaan. Mitään varmaa ei Kontolan mukaan voi sanoa, koska kuljettajaa ei ole ehditty vielä kuulustelemaan.

Alustavasti kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta, mutta nimikkeet voivat vielä muuttua.

– Yhden matkustajan kohdalla vammantuottamuksen merkit saattavat täyttyä.

Kukaan matkustajista ei loukkaantunut vakavasti.

Päihteillä ei epäillä olleen osuutta asiaan.

Poliisin tutkinnan ruuhkasta johtuen poliisi ehtii kuulustella kuljettajan ehkä vasta joulun aikaan. Myös onnettomuustutkintakeskus Otkes tutkii tapausta.

Onnettomuus tapahtui noin puoliltapäivin. Videon kuvaus: Mikko Rita / Yle ja editointi Kristiina Lehto / Yle.