Nousevan kuun aiheuttama näköharha sai pelastuslaitoksen liikkeelle Ruokolahdelle Ihalanjärven rannalle tänään keskiviikko-iltana kello 18 aikaan.
Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen saaman hälytyksen mukaan Ihalanjärven rannalla sijaitseva kesämökki oli tulessa. Paikan päällä ei kuitenkaan näkynyt merkkejä tulipalosta.
– Nouseva kuu aiheutti soittajalle vaikutelman, että mökki paloi. En tiedä, punersiko kuu, vai mikä tähän oli syynä, pelastuslaitoksen päivystävä palomestari kertoo.
Paikalle hälytettiin yli kymmenen pelastusyksikköä useilta Etelä-Karjalan palolaitoksilta.
Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan sivujen mukaan kuu näkyy kirkkaasti etelässä joulukuussa. Suomessa näkyi täysikuu viimeksi sunnuntaina 15. joulukuuta. Seuraavan kerran täysikuu on 14. tammikuuta 2025.