Kymenlaakson hyvinvointialue on avannut Kouvolan keskustaan uuden päiväkeskuksen. Siellä asunnottomat, yksinäisyyttä kokevat ja päihteidenkäyttäjät pääsevät tapaamaan asiantuntijoita ja käyttämään esimerkiksi suihku- ja pyykkitiloja.
Päihteiden käyttäjille päiväkeskuksessa toimii sosiaali- ja terveysneuvontaa tarjoava Piste, josta saa puhtaita käyttövälineitä ja nopeaa hiv- ja hepatiittitestausta.
Päiväkeskuksen ohjaaja Eetu Tiainen kertoo, että palvelulle on ollut alueella iso tarve.
– Olemme saaneet todella paljon positiivista palautetta tästä. Asiakkaat ovat tyytyväisiä, että tällainen paikka on nyt täällä.
Päiväkeskus sijaitsee vanhan paloaseman eli Brankkarin tiloissa Kouvolan Hallituskadulla.
Ainut laatuaan Kymessä
Päiväkeskus palvelee asiakkaita päiväsaikaan.
Paikalle tullakseen ei tarvitse olla päihdeongelmaa. Siellä voi pysähtyä kahville ja keskustelemaan, jos kokee yksinäisyyttä.
– Täältä löytyy ihan sosiaalista kontaktia päivään, jos kaipaa keskustelua. Mutta myös sosiaaliohjaajan tai sosiaalityöntekijän vastaanotot, joissa voidaan tehdä hoidontarpeen arviota, Tiainen kertoo.
Perjantaisin jutulle voi päästä kokemusasiantuntijan kanssa eli saada vertaistukea.
Yhä enemmän nuoria
Terveydenhoitaja Outi Juhola työskentelee päiväkeskuksen Pisteessä, joka tarjoaa päihteidenkäyttäjille palveluita kuten puhtaita neuloja ja kuppeja.
– Nuoria meillä käy enenevässä määrin, vaikka kyllä yli kuusikymppisiäkin asiakkaita on.
Juholan mukaan nuorten päihteidenkäytössä on huolestuttavaa se, että monella on pitkä päihteidenkäyttöhistoria nuoresta iästä huolimatta.
– Nuoret käyttävät paljon eri aineita sekaisin, mikä lisää tulehdusten ja myrkytysten riskiä. Pisteellä yritetään herätellä motivaatiota ja vähitellen sitouttaa ihmistä erilaisiin hoitomuotoihin, jos halua on, Juhola sanoo.
Hyvinvointialueen pitämä päiväkeskus on tällä hetkellä Kymenlaaksossa ainoa laatuaan. Kymenlaakson hyvinvointialueella on neljä sosiaali- ja terveysneuvonnan Pistettä, jotka antavat päihdeneuvontaa. Ne sijaitsevat Kuusankoskella Kouvolassa, Haminassa ja Kotkassa.