Vuokralaiset etsivät aiempaa halvempia asuntoja Lahdessa

Kiristykset tuissa ja kallistuneet elämiskustannukset ajavat ihmisiä etsimään uusia vaihtoehtoja.

Lahdessa kerrostalojen rakennustyömaa. Kuva ylöspäin taivaalle, korkea kerrostalorunko jonka päällä kaksi nosturia. Talvi, iltakuva.
Lahden Talot rakennutti joulukuussa 2021 uutta kohdetta lähelle matkakeskusta. Kuva: Petri Niemi / Yle
  • Petri Niemi

Entistä useampi vuokralainen etsii tällä hetkellä edullisempaa vuokra-asuntoa. Esimerkiksi asumistukimuutokset ja kohonneet elämiskustannukset ovat kiihdyttäneet vuokra-asuntomarkkinoita.

Kaupungin omistama Lahden Talot -yhtiö on Lahden seudun suurin vuokranantaja, jolla on runsaat 7 000 asuntoa. Toimitusjohtaja Sanna Karppinen sanoo, että vilkastumisen on huomannut.

– Muutokset tulevat kuitenkin asukkaille asteittain, eikä ihan tarkasti tiedetä, miten paljon Lahden alueellakin niitä tulee.

Kohtuuhintaisen asuntotuotannon tulevaisuus huolestuttaa Lahden Talojen toimitusjohtaja Karppista.

– Samalla kun ohjataan hakemaan edullisempia vaihtoehtoja, hallitus on vähentämässä tai vähentänyt merkittävästi kohtuuhintaista asuntotuotantoa.

Karppisen mukaan muun muassa erityisryhmien, kuten opiskelijoiden ja ikäihmisten asuntojen investointiavustuksia on leikattu.

– Olen huolissani erityisesti pienituloisten ja ja heikommassa asemassa olevien ihmisten mahdollisuuksista löytää sopiva koti, joihin heillä on varaa.

Kohonneista kustannuksista ja korotuspaineista huolimatta Lahden Talot -yhtiön vuokrat laskevat vuonna 2025 keskimäärin runsaat neljä prosenttia. Valtaosassa kohteista vuokrataso pysyy Karppisen mukaan silti nykyisellään.

Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.