Rikkoontuneista teistä on tullut Lounais-Suomessa toistasataa ilmoitusta viime viikkoina

Yleensä teiden vauriot tulevat ilmi kelirikkoaikaan keväällä. Tänä talvena nollakelit ovat kuitenkin koetelleet tiestöä.

Kelirikkoinen tie.
Arkistokuvassa kelirikkokuvia Porista helmikuulta 2024. Kuva: Katja Halinen / Yle
  • Minna Rosvall

Nollakeli on aiheuttanut runsaasti teiden rikkoontumisia jo keskellä talvea. Yleensä vaurioita tulee ilmi kelirikkoaikaan keväällä.

Lounais-Suomen alueella on tullut kolmen viime viikon aikana vajaat 200 ilmoitusta reikiintymisestä tai reunasortumista.

Varsinais-Suomesta palautteita on tullut enemmän kuin Satakunnasta. Ilmoituksia on muun muassa Turun ja Helsingin väliseltä moottoritieltä ja valtatieltä kahdeksan.

Tienpidon asiantuntija Hanna Skants Varsinais-Suomen ely-keskuksesta kerto, että reikiä paikataan talvellakin.

– Varsinkin liikennettä vaarantavat vauriot korjataan välittömästi. Moottoritiellä on kovat nopeudet ja paljon liikennettä, joten silloin voi tulla vakavia onnettomuuksia kuoppien ja reikien vuoksi, kertoo Skants.

Varsinainen päällystystyöjakso ajoittuu keväästä syksyyn. Sen aikana tehdään suurimmat paikkaukset. Lounais-Suomessa työ alkaa yleensä huhtikuussa.

Reikä poksahtaa huonokuntoisesta tiestä

Sään lisäksi vaurioita ovat aiheuttaneet teiden kunto. Lounais-Suomessa on paljon tiestöä, joka on jo ennestään huonossa kunnossa ja silloin tie reikiintyy herkästi.

– Kun lämpötilat sahaavat nollan molemmin puolin ja vesi jäätyy ja sulaa, se poksauttaa huonokuntoista pintaa herkemmin rikki, kertoo tienpidon asiantuntija Hanna Skants.

Urakoitsijan pitää varoittaa merkein huonokuntoisesta tieosuudesta. Paikkaustarvetta arvioidaan määrättyjen kriteereiden pohjalta.

– Hyvänä ohjenuorana voidaan pitää, että reikä on kooltaan yli kaksikymmentä senttiä pitkä ja yli viisi senttiä syvä. Lisäksi reiän pitää olla sellainen, missä ajoneuvo saattaa rikkoontua tai kärsiä vaurioita, kertoo Skants.