Nuorten Leijonien jääkiekon MM-hopeajoukkue palasi kotimaahan tiistaina iltapäivällä. Suomen joukkueen lento laskeutui Helsinki-Vantaalle hieman myöhässä alkuperäisestä määräajasta, joka oli kello 13.10.
Lentoaseman piha-alueella pelaajilla oli puuhaa, kun he siirsivät varusteensa maajoukkuekasseista henkilökohtaisiin pelikasseihinsa.
Sen jälkeen joukkue siirtyi kakkukahveille tilaisuuteen, jossa puheenvuoron piti Jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja Emma Terho. Ex-jääkiekkoilija Terho on myös Kansainvälisen olympiakomitean urheilijakomission puheenjohtaja.
Kahvitilaisuudessa media sai myös vapaasti haastatella pelaajia ja joukkueen johtoporrasta.
Suomi taipui Yhdysvalloille jatkoajalla 3–4 Ottawassa pelattujen alle 20-vuotiaiden MM-kisojen loppuottelussa. Loistavasti torjunut Petteri Rimpinen valittiin MM-turnauksen parhaaksi maalivahdiksi.
Yle Areenan lähetys Nuorten Leijonien kotiinpaluusta löytyy alta. Video alkaa kahvittelutilaisuuden osuudesta.
Juttua päivitetty kello 15.41, kun tilaisuus oli päättynyt.