Kuopio haluaa lisätä kasvis- ja kalaruokia kouluissa – tavoitteena on pienentää hiilijalanjälkeä

Kuopio suunnittelee uudistuksia kaupungin koulu- ja päiväkotiruokiin. Lihan käyttöä ruuan raaka-aineena aiotaan vähentää.

Tonnikalalasagnea ja salaattia lautasella.
Tonnikalalasagne on yksi Kuopion nykyinen kouluruoka. Kuva: Jukka Eskanen / Yle
  • Jukka Eskanen

Kuopion kaupunki aikoo vähentää lihan määrää koulujen ja päiväkotien ruuissa. Lihaa korvataan jatkossa kasvi- ja kalaproteiinilla.

Lisäksi kaupunki haluaa lisätä kotimaisen kalan käyttöä. Tavoitteena on tehdä ravitsemuksellisesti täysipainoiset kasvisruuat yhä useammin täysin kasvipohjaisena. Tämä vähentää myös erityisruokavalioiden tarvetta.

Kotimaisten kasvipohjaisten raaka-aineiden suosiminen voi tukea paikallisia viljelijöitä ja vähentää riippuvuutta kalliimmista tuontituotteista. Kasvis- ja kalaruokien lisääminen voi myös pienentää kaupungin raaka-ainekustannuksia.

Lisäksi jatkossa Kuopio tiivistää koulujen ja ruokapalveluista vastaavan Servican yhteistyötä. Myös ruokahävikin pienentäminen on osa tavoitetta. Hävikkiä halutaan vähentää entisestään.

Ruokauudistussuunnitelmaan liittyvä Kuopion kiertotalouden Green Deal -sitoumusluonnos on maanantaina esillä kaupunginhallituksessa.

Servican ketjuohjauspäällikkö Tiina Soininen sanoo, että kyse on ilmastoystävällisyydestä ja hiilijalanjäljen pienentämisestä. Mitään äkkimuutosta ruokalistoihin ei ole kuitenkaan tulossa.

Lähtötilanne on vuoden 2022 hiilijalanjälki. Jatkossa mietitään, mikä on realistinen tavoite vähentää hiilijalanjälkeä. Soinisen mukaan asiassa edetään rauhassa ja hallitusti.

Kasvisruuan kysyntä on pysynyt Kuopion kouluissa tasaisena. Tiina Soininen luonnehtii suuntaa kuitenkin kasvavaksi.

Kuopion kouluissa on ollut jo muutaman vuoden ajan yksi kasvisruokapäivä viikossa ja lounaalla on päivittäin tarjolla myös kasvisruokavaihtoehto.