Aura ja Pöytyä aikovat tuottaa ruoka- ja siivouspalvelussa jatkossa yhteistyössä.
Molempien kuntien kunnanhallitukset hyväksyivät maanantaina esityksen, jossa vastuu ruoka- ja siivouspalveluiden tuottamisesta siirrettäisiin kuntien yhdessä omistamalle osakeyhtiölle. Lopullisen päätöksen asiassa tekevät kunnanvaltuustot helmikuussa.
Mikäli esitys hyväksytään myös valtuustoissa, ruoka kuljetetaan Auran kouluihin ja päiväkoteihin jatkossa keskuskeittiöstä Pöytyältä. Auraan jäisi muutama keittiö, jossa ruuan jakelun lisäksi valmistetaan lisukkeet. Tällä hetkellä Auran kunta ostaa ruoka- ja siivouspalveluita Kaarealta.
Pöytyä on tuottanut ruokapalvelunsa ja pääosan siivouspalveluistaan itse. Pöytyän ruoka- ja puhdistuspalveluhenkilöstö siirtyisi kokonaisuudessaan inhouse-yhtiöön.
Auran henkilöstöstä uuteen yhtiöön siirtyisivät laitosapualaiset. Lisäksi yhtiöön rekrytoitaisiin uusia työntekijöitä Kaarealta poistuvan resurssin tilalle.
Uusi yhtiö aloittaisi liiketoiminnan syyskuussa.
Tavoitteena säästöt
Selvityksen mukaan ruokapalveluiden tuottaminen kuntien yhteistyönä toisi kustannussäästöjä, sillä Pöytyän Riihikoskella toimiva keskuskeittiö on tällä hetkellä vajaakäytöllä. Laskelmien mukaan ruokapalveluiden osalta kuntien yhteenlasketut kustannukset laskisivat noin 200 000 eurolla.
Puhtaanapitopalveluissa kustannukset nousisivat Auran kunnanjohtaja Terhi Källin mukaan hieman nykytilanteesta.
– Myös siivouksen osalta voidaan saada tulevaisuudessa säästöjä, kunhan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tilaratkaisut saadaan suunnitelman mukaisesti tiivistettyä, hän taustoittaa.
Kouluruuan laatu nousi Turussa otsikoihin viime syksynä. Aurassa ollaan Källin mukaan oltu pääosin tyytyväisiä Kaarean tuottaman kouluruuan laatuun.
– Itse asiassa olemme saaneet enemmän palautetta puhtaanapidon kuin ruuan laadusta. Laatukysymykset eivät ole olleet tässä suurena ajurina, vaan kustannuskehitys ja se, että haluamme kuntana enemmän vaikuttaa ruokahuollon ja puhtauspalveluiden järjestämiseen.