Helsingissä Kehä III:lla tapahtui liikenneonnettomuus tiistai-iltana ennen puoli kahdeksaa.
Helsingin pelastuslaitoksen mukaan auto suistui ajoradalta. Yksi henkilö loukkaantui lievästi ja hänet vietiin jatkohoitoon.
– Ajokeli on nyt erittäin kehno, liukasta ja lunta tulee lisää varsinkin Itä-Helsingissä, sanoo päivystävä palomestari Janne Taskinen Helsingin pelastuslaitokselta.
Onnettomuuden raivaustyöt hidastivat liikennettä Vuosaaren sataman suuntaan ajettaessa yli tunnin ajan, sillä ajokaista suljettiin liikenteeltä.
Helsingin tieliikennekeskus ilmoitti liikennehäiriöstä Vuosaaren satamatiellä välillä Länsisalmi, Vantaa - Itäväylän liittymä, Helsinki.
Pääkaupunkiseudulla tapahtui tiistai-iltapäivän ja illan aikana tavallista runsaammin liikenneonnettomuuksia.