Etelä-Koreassa tutkijat suosittelevat virkasyytteen saaneelle presidentille syytettä kapinasta ja vallan väärinkäytöstä

Syyttäjillä on 11 päivää aikaa päättää, nostetaanko syytteitä, jotka johtaisivat rikosoikeudenkäyntiin virasta pidätettyä Yoon Suk-yeolia vastaan.

Yoon Suk-yeol oli torstaina kuultavana Etelä-Korean perustuslakituomioistuimessa.
Yoon Suk-yeol oli torstaina kuultavana Etelä-Korean perustuslakituomioistuimessa. Kuva: Jeon Heon-kyun/AOP
  • STT-AFP

Etelä-Koreassa tutkijat suosittelevat virasta pidätetylle presidentti Yoon Suk-yeolille syytettä kapinasta ja vallan väärinkäytöstä.

Yoonin toimia tutkinut viranomaisryhmä luovutti syyttäjille raportin tutkinnastaan torstaina. Syyttäjillä on 11 päivää aikaa päättää, nostetaanko syytteitä, jotka johtaisivat rikosoikeudenkäyntiin.

Yoon on jo asetettu virkasyytteeseen, koska hän teki joulukuun alussa yllättäen poikkeustilajulistuksen maassa. Parlamentti kumosi nopeasti Yoonin julistuksen, vaikka Yoon yritti estää kumoamisen lähettämällä sotilaita parlamenttiin.

Tutkintaryhmän mukaan Yoon oli sopinut joulukuun tapahtumista entisen puolustusministerin ja sotilaskomentajien kanssa. Ryhmän raportin mukaan Yoon julisti poikkeustilan ”tarkoituksenaan häiritä perustuslaillista järjestystä” ja näin yllyttääkseen mellakoita.

Poikkeustilajulistus syöksi maan poliittiseen kaaokseen, ja oppositio on pitänyt sitä vallankaappausyrityksenä. Viranomaiset ovat tutkineet Yoonin toimia tästä lähtien.

Yoonia kuultiin oikeudessa

Yoon oli torstaina jälleen kuultavana Etelä-Korean perustuslakituomioistuimessa. Yoon kertoi, että hänen mielestään lyhytkestoiseksi jäänyt poikkeustila ei ollut epäonnistunut, vaan se vain päättyi hieman aiemmin kuin hän oli odottanut.

Myös poikkeustilajulistuksen jälkeen virastaan eronnut entinen puolustusministeri Kim Yong-hyun oli torstaina oikeuden kuultavana. Hän kertoi Yoonin julistaneen poikkeustilan vastahakoisesti.

Aiemmin tällä viikolla Yoon kiisti oikeudessa määränneensä sotilaita poistamaan väkisin kansanedustajia maan parlamentista, jotta nämä eivät olisi voineet kumota poikkeustilaa.

Yoon pidätettiin viime viikolla, ja viikonloppuna oikeusistuin päätti jatkaa Yoonin pidätystä runsaalla kahdella viikolla.

Perustuslakituomioistuin käsittelee parhaillaan Yoonin virkasyytettä. Jos tuomarit päättävät pitää syytteen voimassa, tämä erottaisi hänet virallisesti virastaan.

Yoonin virasta pidättämisen jälkeen virkaatekeväksi presidentiksi nousi Han Duck-soo, joka myös on asetettu sittemmin virkasyytteeseen. Väliaikaiseksi presidentiksi nousi Hanin syrjäyttämisen jälkeen maan valtiovarainministeri Choi Sang-mok.