Kuntoutuspsykoterapiaa sai viime vuonna yhä useampi, mutta kustannukset ovat laskeneet, Kela kertoo tiedotteessaan.
Kuntoutuspsykoterapiaa saavien määrä nousi viime vuonna 65 900 ihmiseen, mikä on noin 1400 enemmän kuin edellisvuonna. Saajien määrä on kasvanut eniten työssäkäyvien joukossa.
Saajista reilu 41 000 oli töissä aloittaessaan kuntoutuspsykoterapian, opiskelijoita saajien joukossa oli vajaa 18 000 ja työttömiä vajaa 5000.
Vaikka saajamäärä on kasvanut, kasvu on viime vuosina selkeästi hidastunut.
– Palvelujärjestelmä on mielestäni kehittynyt myönteisesti viime vuosina, ja Kelan kuntoutuspsykoterapian ohella onkin saatavilla entistä paremmin muun muassa lyhytpsykoterapiaa ja julkisen terveydenhuollon palveluseteleillä tarjoamaa psykoterapiaa, sanoo Kelan erikoistutkija Miika Vuori.
Kela korvasi kuntoutuspsykoterapian kustannuksia viime vuonna 105 miljoonalla eurolla. Kustannukset laskivat edellisvuodesta. Kelan mukaan kuntoutuskustannusten kasvun tasaantumista saattaa osaltaan selittää kuntoutuspsykoterapiaan sisältyvä omavastuuosuus, joka voi olla noin 40–60 euroa käynniltä.
Naiset hakevat kuntoutuspsykoterapiaa miehiä yleisemmin
Vuonna 2024 kuntoutuspsykoterapian saajista 79 prosenttia oli naisia. Kelan mukaan miehillä saattaa olla korkeampi kynnys hakea apua mielenterveyden ongelmiin.
Naiset raportoivat miehiä enemmän masennus- ja ahdistuneisuusoireista. Yleisimpiä päädiagnooseja kuntoutuspsykoterapian saajilla ovatkin masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
– Nuorten naisten psyykkinen oireilu on ollut paljon esillä, ja on hyvä, että moni nuori aikuinen nainen saa apua kuntoutuspsykoterapiasta. Toisaalta mielenterveyspalvelujen kohdentumisessa ja saavutettavuudessa saattaa edelleen olla haasteita eri väestöryhmissä, pohtii Vuori.
Videolta voit tutustua paremmin siihen, millainen matka Kelan kuntoutuspsykoterapian saaminen voi olla.