Hallituksella ei ole vielä suunnitelmia siitä, mitä pohjoisen ohjelmaan kirjattuja toimenpiteitä aiotaan oikeasti toteuttaa.
Pohjoisen ohjelman valmistelu päättyi torstaina. Siinä mainitaan lukuisia toimenpiteitä, kuten opintolainan hyvityskokeilu, kantaverkon parannus ja pienydinvoimalat.
Hallitus käynnisti pohjoisen ja itäisen Suomen ohjelmatyön keväällä 2024. Ohjelmat sisältävät toimenpiteitä muun muassa kestävään kasvuun ja uudistaviin investointeihin, matkailuun, turvallisuuteen, huoltovarmuuteen ja omavaraisuuteen sekä alueiden saavutettavuuden kehittämiseen.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) muistuttaa, että nyt valmistuneet ohjelmat ovat toistaiseksi poliittisesti tarkastelemattomia papereita.
– Eli se, mitä hallitus kykenee ja haluaa toteuttaa, on myöhemmin olevien neuvotteluiden tulos.
Pohjoisen ohjelman esitys pohjautuu pitkälti Pohjois-Suomen arviolta 76 miljardin euron investointipotentiaaliin, joiden toteutumista halutaan edistää.
Kuuntele alta, mitä ministeri kertoo äskettäin valmistuneesta raideyhteydestä Ruotsiin:
Purra korostaa sitä, että julkisessa taloudessa liikkumavara on pieni, joka rajoittaa toimenpiteitä. Koska valtion rahoitus on jo alijäämäistä, tullaan mahdollisen pohjoisen ohjelman toimenpiteet toteuttamaan velkarahoilla.
– Meillä ei ole ylimääräistä rahaa yhtään mihinkään jaettavaksi.
Toisaalta esimerkiksi kantaverkon parannuksesta on tehty erillisiä päätöksiä jo vuosi sitten keväällä. Tarvittaessa hallitus pääomittaa Fingridiä.
– Näin erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa kantaverkon kapasiteetti ei ole koskaan investointien pullonkaulana, Riikka Purra lisää.
Turistiveron käyttöönottoa aiotaan edistää
Lapissa puhututtanut turistivero mainitaan myös tuoreessa pohjoisen ohjelmassa. Siinä kirjataan, että lakiin perustuvaa matkailijamaksua tai matkailuveroa toteutetaan alueellisena kokeiluna.
Ministeri Purran mukaan asiaa selvitetään ehdottomasti valtiovarainministeriössä, mutta sen eteenpäin vieminen vaatii poliittista yhteisymmärrystä.
Purra myöntää, että ei itse kannata uusia veroja tai veronkorotuksia, mutta matkailuveron käyttöön ottaminen Suomessa on saanut hyviä perusteita paikallisilta etenkin pohjoisessa.
– Olen kuullut erityisesti Rovaniemeltä niin paljon puheenvuoroja tämän veron puolesta, että suhtaudun siihen itse erittäin myönteisesti, Purra kertoo.
Alussa matkailuveroa kokeiltaisiin pilotilla, jossa sen toimivuudesta saisi näyttöä. Verotulot käytettäisiin Purran mukaan paikallisesti.
Kaivosvero uuteen tarkasteluun
Lapissa myös keskustelua herättäneen kaivosmineraaliveron muokkaaminen on myös valtiovarainministerin mukaan käynnissä. Kyseistä veroa on korotettu jo kahdesti.
Purran mukaan ihmiset haluavat puhua hänen kanssaan Lapissa lähes poikkeuksetta kaivosasioista.
– Pyrimme uudistamaan kaivosmineraaliveroa järkevämmäksi nimenomaan niin, että se verottaa oikeasti mineraalia ja sitä osaa kaivetusta materiaalista, josta yrityksen liikevaihto muodostuu.