Turun Seudun Energiantuotannon Naantalin voimalaitoksen monipolttoaineyksikön rakennustöiden yhteydessä on tapahtunut asennusvirhe vuosien 2016–2017 aikana.
Jätevedenpumppaamon paineviemäri kytkettiin virheellisesti hulevesiviemäriin. Naantalin voimalaitoksen talous- ja teollisuusjätevesiä on johdettu näin hulevesiviemäriin yhdeksän vuoden ajan, myöntää toimitusjohtaja Pertti Sundberg.
– Jostain sattuneesta syystä sieltä puuttuvat mittaukset eli joudumme nyt arvioimaan sitä, millaisia määrät ovat saattaneet olla. Sinne ovat menneet uuden voimalaitosrakennuksen talousjätevedet ja teollisuusjätevedet eli kaikki, mitkä olisi pitänyt mennä viemäriin. Eivät ne määrät ihan vähäisiä ole olleet.
Lisäksi saman asennusvirheen vuoksi myös vuonna 2023 asennetun savukaasupesurin teollisuusjätevedet on johdettu hulevesiviemäriin. Teollisuusjätevedet ovat sisältäneet vähäisiä määriä raskasmetalleja. Talousjätevedet ovat sisältäneet myös saniteettivesiä.
Turun Seudun Energiantuotanto on tehnyt asiasta häiriöilmoituksen ely-keskukselle.
– Tilanne korjattiin heti, kun se oli perjantaina havaittu. Viikonloppu oli välissä, joten teimme ilmoituksen viranomaisille tänään. Nyt odotamme viranomaisten selvityspyyntöjä.