Joroisten kunnanvaltuusto päätti uuden urheilutalon rakentamisesta

Joroisten kunnanvaltuusto päätti maanantaina, että vanhan ja huonokuntoisen urheilutalon tilalle rakennetaan uusi. Rakentaminen voi alkaa aikaisintaan kesällä 2026.

Salibandypelaaja juoksee. Kuvassa myös maila ja pallo.
Uuden urheilutalon paikasta päätetään myöhemmin. Kuvituskuva. Kuva: Robert Nyholm
  • Keijo Salokangas

Joroisiin rakennetaan uusi urheilutalo ja nykyinen urheilutalo puretaan. Kunnanvaltuusto päätti asiasta maanantaina äänestysten jälkeen. Valtuustossa esitettiin asian palauttamista valmisteluun ja päätöksen siirtämistä uudelle valtuustolle sekä vanhan urheilutalon peruskorjausta.

Kokouksessa tehdyn muutosesityksen tuloksena valtuusto päätti, että tekninen toimi valtuutetaan laadituttamaan hankkeen pääpiirustukset, lopullinen kustannusarvio sääsuojalla varustettuna sekä kilpailuttamaan rakennusurakan käänteisellä kilpailumenettelyllä.

Uuden urheilutalon rakennuspaikasta päätetään myöhemmin. Joroisten kunta hakee hankkeelle liikuntapaikkarakentamisen valtionavustusta. Kokonaiskustannus ilman avustuksen huomioimista on enintään neljä miljoonaa euroa.

Joroisten nykyisessä urheilutalossa on mikrobivaurioita, rakennuksen katto pitäisi uusia ja talotekniikka on valtaosin käyttöikänsä päässä.

Uuden urheilutalon rakentaminen voi alkaa aikaisintaan kesäkuun alussa 2026, koska valtion avustuspäätökset annetaan toukokuussa, eikä hanketta saa aloittaa ennen avustuspäätöstä.