Mustasaaren kunnanhallitus hyväksyi eilisessä kokouksessaan kunnanjohtaja Rurik Ahlbergin ehdotuksen yhteistoimintaneuvotteluiden aloittamisesta.
Tavoitteena on saada kunnan talous kuntoon.
Alun perin Ahlberg ehdotti, että tavoitteena on parantaa kunnan taloutta miljoonalla eurolla vuodessa vuoteen 2027 asti. Puheenjohtaja Carola Lithénin (r.) ehdotuksesta sanamuotoa muutettiin hieman ja nyt asetettu tavoite on lähivuosina vähintään miljoona euroa vuodessa.
Mustasaaren alijäämäksi on tälle vuodelle budjetoitu yli 3,5 miljoonaa euroa. Alijäämäennusteet vuosille 2026 ja 2027 ovat vastaavasti 3,8 ja 4,1 miljoonaa euroa.
Yt-neuvottelut koskevat kaikkia kunnan työntekijöitä, eli noin 1 100 henkilöä.