Tänä talvena Juni Sinkkosella, 29, on ollut haikea olo. Märällä jäällä liukastellessaan hän on muistellut lapsuuden lumisia talvia. Nyt ne tuntuvat menetetyltä onnelta.
Sinkkonen ei ole tunteineen yksin. Psykologina hän on varma yhdestä asiasta: luontoon, säähän ja ympäristöön liittyvät tunteet vaikuttavat hyvinvointiin enemmän kuin yleisesti myönnetään.
Sinkkonen on väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopistossa ja perehtynyt ympäristötunteisiin. Hän tietää, millaisista tunteista Suomessa pitää vaieta.
Ei pelkästään aktivistien asia
Ilmastoahdistus on ympäristötunteista tutuin. Sillä on kuitenkin poliittinen kaiku: Jotkut naureskelevat aktivistien hädälle ja paatokselle. Joissakin se herättää jopa raivoa.
– Periaatteessa ympäristötunteita kokevat kaikki ihmiset. Ne eivät ole vain aktivistien asia, Sinkkonen huomauttaa.
Tavallista mökinomistajaa saattaa surettaa maisemaan ilmestynyt hakkuuaukea. Kaupunkilaista harmittaa, kun kodin ikkunasta näkyvä metsä muuttuu kerrostaloalueeksi. Silloin on kyse ympäristötunteesta. Yhtä lailla tunne voi olla iloa lumisateesta tai herkistymistä kevään hiirenkorvista.
Ilmastonmuutos voimistaa sääilmiöiden lisäksi myös tunteita. Kun lumettomat talvet, pilvisyys ja sateet yleistyvät, huoli kasvaa samassa tahdissa. Myös kaamosoireilu saattaa lisääntyä.
Surulla ei ole äänioikeutta
Sinkkosen mielestä ympäristötunteista pitäisi puhua nykyistä enemmän. Sille on tarvetta. Kun Sinkkonen on vetänyt koulutuksia aiheesta, moni osallistuja on tullut erikseen kiittämään.
– Ihmiset ovat kiitollisia, kun aiemmin vaietuista omista kokemuksista pääsee juttelemaan turvallisesti kasvokkain ja vailla huolta vähättelemisestä.
Psykologina Sinkkonen tietää, että on olemassa tunteita, jotka eivät mahdu sosiaalisiin normeihin. Tutkimuksessa puhutaan esimerkiksi äänioikeudettomasta surusta. Sitä voi olla vaikkapa keskenmenoon liittyvä vaiettu suru.
Sinkkosen mielestä monet ympäristötunteet ovat äänioikeudettomia. Niitä ei tunnusteta tai niitä mitätöidään. Sinkkonen tunnistaa suomalaisissa esimerkiksi metsäsurua. Iso osa suomalaisista toivoo kestävämpää metsätaloutta. Mutta jos julkisesti suree menetettyä metsää, saa hörhön leiman.
Katso videolta, miten metsäsuruun Sinkkosen mielestä suhtaudutaan Suomessa:
Raivo, toivo ja riittämättömyys
Voi olla, että pinnan alla Suomessa koetaan voimakkaampia ympäristötunteita kuin monessa muussa maassa. Luonto on niin olennainen osa suomalaista elämäntapaa.
Kun tunteisiin liitetään politiikka, ne kuumenevat entisestään.
Sitra kartoitti vuonna 2018 suomalaisten kokemia ilmastotunteita. Voimakkaimpia niistä olivat kiinnostus, into, raivo, toivo, skeptisyys, riittämättömyyden tunne ja suuttumus.
Riittämättömyyden tunteet olivat yleisimpiä keski-ikäisten keskuudessa. Nuoret puolestaan kokivat syyllisyyttä ja häpeää enemmän kuin vanhemmat ikäluokat.
Vuoden 2021 Nuorisobarometrissa kolme neljännestä nuorista ilmaisi kokevansa surua luonnon monimuotoisuuden heikentymisestä ja lajien sukupuutosta.
Aikamoinen määrä tunnetta.
Silti esimerkiksi nuorten ilmastoahdistukselle saatetaan hymähdellä julkisessa keskustelussa.
Sinkkonen arvioi, että osa ihmisistä ei välttämättä tunnista ympäristötunteita arjessaan. Nuorille nämä tunteet ovat tutumpia.
– Some-palstoilla raivoavien ilmastoskeptisten joukko on pieni mutta äänekäs.
Sinkkonen vetää Tunne ry:n asiantuntijana työpajoja ympäristötunteista. Niissä saatetaan esimerkiksi kävellä luonnossa ja pysähtyä tutkailemaan eri aisteja. Kehollisten ja luovien menetelmien avulla nostetaan keskusteluun ympäristöön liittyviä tunteita.
Tunteiden käsittelyyn on kehitetty työkaluja. Ilmastotunneympyrä auttaa tunnistamaan, mitä kaikkea voi kätkeytyä vihan tai pelon kaltaisten perustunteiden taakse. Ympäristösurun kaavio taas saattaa helpottaa tunteen rakentavaa käsittelyä.
Vuosi sitten Mielenterveystalo-verkkopalvelu julkaisi suomenkielisen ilmastoahdistuksen omahoito-ohjelman. Sen tarkoitus on tukea hyvinvointia ja auttaa löytämään toimintamalleja, jotka lievittävät ahdistusta.
”Ilmastotuuppausta” tutkitaan nyt paljon
Sinkkosen mielestä työkalut ovat hyviä ja niitä voi käyttää myös yhdessä toisten kanssa. Mutta ympäristötunteista ei pidä tehdä vain yksilön ongelmaa.
– Ekokriisi vyörytetään herkästi julkisessa keskustelussa yksilön harteille, Sinkkonen sanoo.
Henkilökohtaiset hiilijalanjälkilaskurit voivat lisätä ympäristötietoisuutta, mutta Sinkkonen suhtautuu niihin ristiriitaisesti: ne korostavat yksilön valintoja, vaikka vika on ylikulutusta lietsovassa systeemissä.
”Ilmastotuuppaus” onkin nyt päivänpolttava tutkimusaihe käyttäytymistieteissä. Nudge- eli tuuppausajattelu tarkoittaa mekanismeja, joiden avulla kestävät valinnat tehdään helpoksi tai automaattiseksi.
Esimerkiksi lentolippua varatessa ilmastokompensaatiomaksu voisi kuulua automaattisesti lipun hintaan. Jos sitä ei halua maksaa, täytyisi kuluttajan laittaa erikseen rasti ruutuun.
Ei merkki mielenterveysongelmasta
Ekokriisi on ihmisen käyttäytymisen ongelma, joten sen ratkaisuun tarvitaan mukaan käyttäytymisen asiantuntijoita. Sinkkosen mielestä psykologit ja muut sote-alan ammattilaiset voisivat ottaa asiassa näkyvämmän roolin.
Tällä hetkellä psykologien koulutuksessa ympäristötunteista ei puhuta juuri lainkaan.
Tekeillä olevassa väitöstutkimuksessaan Sinkkonen tarkastelee psykologien roolia kestävyysmurroksessa.
– Ympäristötunteita ei pidä patologisoida. Niissä ei lähtökohtaisesti ole kyse mielenterveysongelmasta, Sinkkonen muistuttaa.
Psykologina hän haluaa tukea erityisesti nuoria elämään erilaisten ympäristötunteiden kanssa.
Sinkkonen muistuttaa, etteivät tunteet ole pelkästään päässä ja kehossa vellovia olotiloja. Ne ohjaavat toimimaan ja elämään omien arvojen mukaista elämää.
– Toivo on vahva tunne. Minulle se on toimimista yhteisen elonkehän eteen.
