Lappiin perustettava esikunta jaetaan kahteen paikkaan, Rovaniemelle ja Sodankylään. Esikuntaan sijoitettavat FLF-joukot ovat Naton itäisen laidan maihin perustettuja monikansallisia maavoimajoukkoja, joiden määrä vaihtelee maittain.
Päätös avaa lisää mahdollisuuksia myös lappilaisille yrityksille. Lapista Naton hankintakanavissa on mukana tällä hetkellä alle 30 yritystä.
Suurin osa niistä on Rovaniemeltä. Ylempää Lapista on mukana yksittäisiä yrityksiä, mutta Meri-Lapista ei ole mukana yhtään. Esimerkiksi Oulusta on mukana noin sata yritystä.
Rovaniemen koulutuskuntayhtymän tytäryhtiö Redu Edu antaa koulutusta muun muassa yritysten henkilöstölle. Yhtiön toimitusjohtaja Kari Rekilän mukaan on hassua, että lappilaiset yritykset odottavat tarjouksia Natolta.
– Tarjouksia ei tule, jos ei ole mukana hankintakanavissa. Nato hankkii tavaroita ja palveluita vain ja ainoastaan hankintakanavista.
Esimerkiksi viime syksynä Naton sotaharjoituksiin tuli henkilökuljetusbussit Hollannista.
– Odottaisin, että FLF-päätös lisää merkittävästi lappilaisyritysten mielenkiintoa liittyä hankintakanavaan.
Rekilän mukaan päätöksellä on vaikutusta muuhunkin kuin vain Nato-hankintoihin.
– Jos tänne tulee tuhat sotilasta, se vaikuttaa myös kauppoihin, terveydenhuoltoon ja kaikkeen. Samoja palveluitahan he käyttävät kuin paikallisetkin.
”Vaatii pikkuisen työtä”
Naton logistiikka- ja hankintavirasto Nato Support and Procurement Agency, NSPA) on Naton hankintakanava. Rekilän mukaan se on vähän niin kuin Suomen valtion hankintakanava Hansel.
Naton hankintakanavaa on haukuttu byrokraattiseksi ja hankalaksi päästä mukaan. Osa yrittäjistä kokee, että se ei ole pienille yrittäjille.
Kari Rekilä allekirjoittaa väitteet vain osittain.
– Se vaatii pikkuisen työtä. Olemme laskeneet, että vie noin puoli päivää kirjautua Nato-hankintakanavaan. Sitä ennen yrityksen pitäisi vähän miettiä, millä tuotteilla sinne mennään.
Nato tuo liiketoimintamahdollisuuksia
Redu Edu järjestää huhtikuun lopulla yrityksille kolmipäiväisen Nato-toimittajaksi koulutuksen, joka maksaa 3900 euroa. Hinta voi tuntua pienyrittäjästä kalliilta.
Kari Rekilä lupaa, että kaikki koulutukseen osallistujat ovat Naton hankintakanavissa koulutuksen jälkeen.
– Raha voi olla joillakin esteenä, mutta kuitenkin yrityksen kehittämiseen pitää panostaa aikaa ja rahaa.
Eri puolilla maata järjestetään yrittäjille koulutusta, miten hyödyntää Nato-jäsenyyttä liiketoiminnassa. Viime syksynä Lappia-Koulutus Oy järjesti maksuttoman tilaisuuden Kemissä ja viime viikolla Satakunnan Kauppakamari valmensi yrityksiä siihen, miten Nato-toimittajaksi pääsee.
Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Liisa Ansala kertoo, että kauppakamari saa säännöllisesti erityyppisiä kyselyjä yrityksiltä liittyen Natoon tai niihin osittain liittyviin hankintoihin.
– Osa yrityksistä haluaa Nato-toimittajiksi ja osa kyselyistä on Nato- johdannaisia. Esimerkiksi halutaan päästä mukaan rakennushankkeisiin, joita on tullut Natoon liittymisen jälkeen. Neuvomme yrityksiä ottamaan yhteyttä oikeisiin osoitteisiin näissä puolustukseen liittyvissä hankinnoissa, toteaa Ansala.
Kari Rekilä muistuttaa, että puolustusteollisuus kasvaa noin 20 prosenttia per vuosi.
– Se on tietenkin ikävä asia, mutta liiketoiminnan näkökulmasta se on mahdollisuus. Meillä on Lapissa tätä kylmäosaamista. Kun näyttää, että maailmanpolitiikassa arktisuus nousee esille, niin meillä sitä kylmäolosuhdetestausta on.
Edit 18.2 klo 17:28: Lisätty juttuun tieto siitä, että Nato-toimittajaksi järjestetään koulutuksia eri puolilla maata.