Triplan Prismassa Helsingissä on hyvin hiljaista aamuneljältä.
Tunnin kuluttua alkava lakko ei näy vielä muualla kuin kaupan infotauluilla.
Ympäri vuorokauden auki olevassa Prismassa on kourallinen työntekijöitä: yksi kassalla, yksi yläkerran vaateosastolla ja loput purkavat elintarvikekuormia. Kaupassa näyttää ihan samalta kuin minä tahansa arkiyönä.
Asiakkaat voi laskea puolentoista tunnin aikana kahden käden sormilla.
Kaupan alan logistiikka on ollut lakossa maanantaista asti, ja lakko päättyy torstaiaamuna. Osin samaan aikaan logistiikan lakon kanssa tänään alkoi myymälöiden lakko, joka kestää lauantaiaamuun asti.
Prismassa lakkovahteja ei kuitenkaan näy.
Jututtamistamme työntekijöistä osa aikoo lakkoilla, osa ei.
Maria Sathiankhet aikoo jäädä lakkoon kuudelta, kun työvuoro päättyy. Hän työskentelee käytännössä aina Triplan Prisman yläkerrassa, missä hän hyllyttää käyttötavaroita. Tänä aamuna hän purkaa naisten alusvaatteita.
Vajaasta 200 kollegasta hän ei tiedä, kuinka moni aikoo lakkoilla.
– En hirveästi näe muita, koska teen lähinnä yövuoroa, ja olen yksin yläkerrassa. Joskus sisäisessä chatissa on kyselty, kuinka moni aikoo jäädä lakkoon. Nyt en tiedä, kuinka moni jää, Sathiankhet kertoo.
Alakerrassa hedelmä- ja vihannesosastolla kuormaa purkava Arto Allén on 44-vuotisen uransa aikana nähnyt useat lakot.
– Ei ole ensimmäinen lakko, mihin osallistun. Toki toivoisin, että lakoilla olisi jonkinlainen vaikutus, hän sanoo.
Nytkin hän aikoo jäädä lakkoon heti viideltä, vaikka työt loppuvat kuudelta.
Kaikki työntekijät eivät jää lakkoon. Patrick Tenho on loppuviikon yövuoroissa ja aikoo tulla töihin lakosta huolimatta.
Kaupan ala oli lakossa myös kaksi vuotta sitten, kun työehdoista viimeksi neuvoteltiin. Silloin Tenho lakkoili, nyt ei.
– Silloin minulla oli aamuvuoroa, nyt yötä. Aion olla töissä yölisien kanssa.
Hän tietää, että osa työkavereista on lakossa ja osa ei.
– Lakko tulee ja lakko menee. Toiset on töissä ja toiset ei, ei se ole sen vakavampaa, hän pohdiskelee, kun työvuoroa on jäljellä alle tunti.
Osa asiakkaista kävi kaupassa nyt, ettei loppuviikolla tarvitse
Aamuneljästä aamuviiteen kauppa on vielä hiljainen, mutta viiden jälkeen vilkastuu.
Silloin yö alkaa vaihtua aamuun myös työpaikoilla: yön töissä olleet liikkuvat kotia kohti, ja seuraavat aloittavat uutta päivää. Moni käy matkalla kaupan kautta.
Ainoalla auki olevalla kassalla asiakkaita käy öisin kymmenen minuutin välein. Helsingin hiihtolomaviikko näkyy siinä, että yön aikana Prismassa on käynyt poikia ostamassa limpparia, kassalla oleva myyjä kertoo.
Pentti Anttila on päässyt töistä aamuneljän aikaan ja tuli Prismaan ruokaostoksille vuoronsa jälkeen.
Hän käy tekemässä loppuviikon ruokaostokset, kun kaupassa on vielä rauhallista.
– Oli mielessä, että käyn kaupassa nyt niin ei tarvitse loppuviikon aikana käydä. Sen verran olen seurannut lakkouutisia, Anttila kertoo.
Osa asiakkaista tietää lakosta vain pintapuolisesti.
Abdullah Mumin tiesi, että kaupan lakko on alkamassa, mutta ei sen tarkemmin.
Mumin käy ostamassa tuoreita elintarvikkeita kuten hedelmiä lähes joka päivä. Hänelle tuli yllätyksenä se, että PAM on suositellut sitä, ettei kaupoissa käytäisi loppuviikosta.
– Kotona riittää elintarvikkeita, että saan ruoan tehtyä. Ymmärrän kuitenkin, miksi PAM toivoo, ettei kaupassa käytäisi, Mumin sanoo.
Valtaosa ruokakauppojen työntekijöistä on lakossa tällä viikolla
Palvelualojen ammattiliitto PAMin mukaan lakkojen piirissä on tällä viikolla 70 000 työntekijää ja esihenkilöä. Eri toimipaikkoja on lakon piirissä noin 3 000.
Kaupan alan työriitaan ei saatu sopua tiistaina. Osapuolet, eli PAM ja Kaupan liitto, palaavat sovittelupöytään perjantaina.
Työntekijöitä edustava Palvelualojen ammattiliitto PAM ja työnantajia edustava Kaupan liitto ovat neuvotelleet kaupan alalle uusista työehdoista tammikuun alusta alkaen, mutta he eivät ole päässeet niistä sopuun.
PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällisen mukaan on pakko käyttää muita keinoja, jotta neuvotteluissa päästäisiin eteenpäin.