Pieksämäen Niinimäen tuulipuiston voimalakuljetukset ovat päättyneet. Alueelle kuljetettiin kaikkiaan 22 voimalaa, ja siitä tulee valmistuessaan Itä-Suomen suurin tuulivoimapuisto.
Voimalaosat kuljetettiin Haminan satamasta Lappeenrannan tai Kouvolan kautta Mikkeliin, josta matka jatkui Pieksämäelle.
Kuljetukset alkoivat elokuun lopussa. Yhteensä osia toimitettiin lähes 400 kappaletta. Näihin kuului muun muassa tuulivoimaloiden siipiä, tornilohkoja, konehuoneita ja napoja.
Esimerkiksi voimalan jokainen siipi vaati oman kuljetuksensa.
Hankkeen projektipäällikkö Ville Häkkisen mukaan kuljetusurakka sujui hyvin ja turvallisesti.
– Minun tietooni on tullut yksi valitus liikennehaitasta.
Keskiviikkona Niinimäkeen valmistuu 19:s voimala.
Konehuoneiden valmistajan viivästyksen takia tuulivoimapuiston käyttöönotto viivästyy viidestä kuuteen kuukautta. Häkkisen tämän hetken arvion mukaan voimala saadaan kaupalliseen käyttöön kesäkuussa.