Kurikka ei halua edelleenkään määritellä tuulivoimalle vähimmäisetäisyyksiä

Valtuustoaloite esitti, että tuulivoimalasta lähimpiin asuntoihin ja kyliin pitäisi määritellä vähintään kolmen kilometrin suojaetäisyys. Tähän ei kuitenkaan taivuttu.

Tuulivoimala. Kuvan etualalla on puita.
Tuulivoimaa on rakennettu Etelä-Pohjanmaalle viime vuosina paljon. Kuvituskuva. Kuva: Riitta Väisänen / Yle
  • Elina Niemistö

Kurikassa ei edelleenkään haluta määrittää tuulimyllyjen vähimmäisetäisyyksiä lähimpiin asuinrakennuksiin.

Valtuusto käsitteli viime viikolla aloitetta kolmen kilometrin etäisyyden määrittämisestä. Kokouksessa äänestettiin sekä siitä että kahden kilometrin etäisyydestä, mutta kumpikaan ei mennyt läpi.

Samanlainen aloite on tehty pari vuotta aiemminkin.

– Kurikassa on vireillä useita tuulivoimahankkeita, joihin määritys olisi vaikuttanut. Se olisi myös sitonut valtuuston omia käsiä, toteaa Kurikan tekninen johtaja Riikka Koskela.

Koskela sanoo, että kunnat voivat hyvin paljon itse määritellä – tai halutessaan torpata – hankkeita jo ennen kaavoitusvaihettakin.

Vähimmäisetäisyys sitoo

Tuulivoimaa on rakennettu Etelä-Pohjanmaalle viime vuosina runsaasti. Monessa kunnassa vastustus on lisääntynyt.

Koskela muistaa, että noin 30 Suomen kunnassa on määritelty vähimmäisetäisyys. Näin on tehty muun muassa Kurikan naapureissa Ilmajoella ja Kauhajoella.

– Ilmajoen kolmen kilometrin vähimmäisetäisyys määrittää myös sen, ettei Ilmajoelle ole Santavuoren jälkeen rakennettu lisää tuulivoimaa, muistuttaa Koskela.

Kurikassa on toiminnassa jo liki 90 tuulivoimalaa ja uusia hankkeita vireillä. Osa hankkeista on kahden kunnan alueella. Tuulivoimalat motivoivat kuntia muun muassa verotuottojen takia.