Tulli paljasti laajamittaisen kannabiksen maahantuonnin – katukaupan arvo kaksi miljoonaa euroa

Tullin arvion mukaan epäillyt ovat tuoneet kesän ja syksyn 2024 aikana Suomeen yli 90 kiloa kannabista. Tulli on esitutkinnan aikana takavarikoinut lähes 27 kiloa.

Kannabispusseja levitettynä pöydälle. Pussien alapuolella mittanauha.
Tullin takavarikoimaa kannabista vakuumipakkauksissa. Kuva: Tullen
  • Petri Lassheikki

Tulli kertoo ottaneensa lokakuun lopussa Hämeenlinnassa kiinni kolme henkilöä epäiltyinä kannabiksen maahantuontiin liittyvästä törkeästä huumausainerikoksesta.

Tullin tiedotteen mukaan esitutkinnan alkuvaiheessa rikosepäily koski noin 3,6 kilon kannabiserän maahantuontia Yhdysvalloista pikarahtilähetyksenä. Myöhemmin tutkinta laajeni koskemaan kaikkiaan 24:ää Yhdysvalloista Suomeen pikarahtilähetyksinä tuotua kannabiserää.

Tullin arvion mukaan epäillyt ovat tuoneet kesän ja syksyn 2024 aikana Suomeen yli 90 kiloa kannabista, josta Tulli on esitutkinnan aikana takavarikoinut lähes 27 kiloa.

Tämän lisäksi Tulli takavarikoi Helsingissä yksityisasuntoihin tehdyissä kotietsintöjen yhteydessä noin 1,3 kiloa kokaiinia. Tulli epäilee kokaiinia päätyneen myös levitykseen pääkaupunkiseudulla.

Tullin takavarikoimien huumausaine-erien arvo katukaupassa olisi ollut noin kaksi miljoona euroa.

Tullin mukaan Yhdysvalloista käsin organisoitu huumausaineen maahantuonti on ollut suunnitelmallista. Toiminnassa on viranomaisten harhauttamiseksi hyödynnetty muun muassa vääriä henkilötietoja.

Tullin mukaan esitutkintakokonaisuuden laajuus selvisi sen omien toimenpiteiden perusteella. Sekä kansallinen että kansainvälinen yhteistyö asian tutkinnassa on ollut erittäin tiivistä, tutkinnanjohtaja Tuomas Korhonen kertoo tiedotteessa.

Esitutkinta on koskenut kaikkiaan 25 törkeätä huumausainerikosta sekä yhtä huumausainerikosta. Rikoksista on epäilty kolmea henkilöä, jotka ovat edelleen vangittuina.

Rikoskokonaisuutta on käsitelty Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa, joka antaa kansliatuomion asiassa myöhemmin.