Kuuntele tuorein Ikan änäri Yle Areenassa. Aiheena muun muassa Carolina Hurricanes Mikko Rantasen lähdön jälkeen.
2000-luvun alku oli modernin NHL-ajan synkkää keskiaikaa. Pelistä tapettiin tuolloin taito roikkumisella ja estämisellä, johon sen enempää tuomareilla kuin liigalla ei tuntunut olevan halua puuttua.
Lopulta vasta työsulku 2004–2005 toi taalajäille uuden ajan. Pelistä päätettiin kitkeä estäminen, ja kun kiekko putosi jäähän syksyllä 2005, pilli soi tiuhaan.
NHL:ssä ei ole koskaan pelattu yhtä paljon ylivoimapeliä kuin kaudella 2005–2006. Joukkueet saivat keskimäärin 5,85 ylivoimamahdollisuutta ottelua kohden.
Vaikka NHL:n nykytilaa ei ole sopivaa verrata 2000-luvun alun kuolleen kiekon aikakauteen, suuntaus on vähintäänkin huolestuttava.
Roikkuminen, estäminen, koukkaaminen sekä poikittaisella mailalla hakkaaminen on taas muotia. Samaan aikaan liiga ja jäällä operoivat raitapaidat ovat nukahtaneet ruususen uneen asian kanssa.
NHL:ssä ei sen mittaushistorian aikana olla koskaan pelattu yhtä vähän ylivoimapeliä kuin kuluvalla kaudella: nyt enää keskimäärin 2,73 kertaa joukkuetta kohtaan ottelussa.
– Tämä on järjettömän iso kysymys, että mitä hittoa NHL:ssä tapahtuu, Ylen jääkiekkoasiantuntija Ismo Lehkonen puhkuu.
Parhaiden jäähymäärät laskussa
Samaan aikaan, kun vauhti- ja taitotasot NHL:ssä ovat korkeammalla kuin koskaan, käyttöön on otettu vanhan ajan keinot niiden eliminoimiseksi.
Jokseenkin huvittavaa on, että liigan parhaat pelaajat Connor McDavid ja Nathan MacKinnon löytyvät hankittujen jäähyjen listalta sijoilta 105 ja 172 vähintään 300 minuuttia pelanneiden osalta.
Kun vielä neljä vuotta sitten kaksikko hankki pelaamaansa tuntia kohden 1,7 jäähyä, nyt lukema on McDavidilla 0,99 ja MacKinnonilla vain 0,82.
Lehkonen nauraa epäuskosta.
– Määrätyissä peleissä pitäisi olla painitrikoot päällä, että saat luotua maalipaikan maalin eteen. Koko ajan on joku takiainen kimpussa. Liaanijääkiekko on tullut NHL:ään. Taidon pois pelaaminen on mennyt ihan liaanihommaksi, ja se on fakta. Paljon tulee nyt seisahtunutta tilannetta ja vauhtia katoaa pois.
Talvella nähtiin myös tilanne, jossa roikkumiseen väsynyt McDavid otti oikeuden omiin käsiinsä, kun vihellystä armottomasta estämisestä huolimatta ei ottelussa Vancouveria vastaan kuulunut. Kanadalaistähti löi vastustajaa poikittaisella mailalla ja sai tempustaan kolmen ottelun pelikiellon.
– Se oli täydellinen esimerkki siitä, mitä roikkuminen pahimmillaan on. Moni pelaa tuollaista vastaan joka ilta. Ei ole ihme, jos joskus menee vati nurin, Lehkonen sanoo.
Toisinaan on esitetty myös näkemyksiä, joiden mukaan alati kasvavien vauhtien kaitseminen estämisellä voisi olla turvallisuuden näkökulmasta hyväkin asia.
– Täyttä roskaa, Lehkonen naulaa.
– Jos sääntökirjaa tulkittaisiin oikein, se muuttaisi peliä radikaalisti. Poikittainen maila – aina kaksi minuuttia – koukkaaminen, käsille lyöminen ja estäminen – aina kaksi minuuttia. Jos näistä lainalaisuuksista pidettäisiin kiinni, pelistä tulisi vielä taitavampaa ja viihdyttävämpää.
Viidakon lait
Nyt näin ole, koska puolustamisen osalta kaukalossa vallitsee yhä voimakkaammin viidakon lait. Tuomarit eivät kerta kaikkiaan suostu viheltämään pois estämisiä kaukalossa. Kun työsulun jälkeen 2005–2006 Los Angeles sai 6,6 ylivoimapeliä ottelua kohden, nyt tilastoa johtavan Ottawan lukema on 3,23.
Vähiten ylivoimapelimahdollisuuksia saaneelle St. Louisille niitä on suotu vain 2,26.
Lukemat ovat sanalla sanoen näiltä osin romahtaneet, eikä peli kaukalossa ainakaan samassa suhteessa siistiytynyt ole, jos liigan tähtipelaajia tai vaikka Lehkosta on uskominen. Pilli on pudonnut liian syvälle tuomarien taskuihin ja liiga jättänyt tähtipelaajat tältä osin heitteille.
Lienee selvää, että enemmin tai myöhemmin asia nousee omistajien ja seurajohtajien keskusteluissa pöydälle.
– Tämä asia on ihan pakko nostaa pöydälle. Kärkipelaajat tienaavat kymmenen miljoonaa vuodessa. Kyllä heidän täytyy pystyä olemaan artisteja ja sitä kautta tarjota kansalle sirkushuveja. Jääkiekolla on nyt hyvää kasvua Pohjois-Amerikassa. Eivät he voi hölmöillä itse omaa juttuaan siihen, että kohta taas pelit päättyvät 2–1, Lehkonen toteaa.
Maalimäärät laskussa
Maaleja NHL:ssä tehdään edelleen varsin hyvin, mutta pientä laskua on näkyvissä maalimäärissäkin. Ensimmäistä kertaa neljään vuoteen joukkueiden ottelukohtainen keskiarvo on alle kolmen: 2,99.
Lukema on edelleen korkeampi kuin missään vaiheessa 2010-luvulla, mutta paremminkin voisi olla. Vauhdin ja taidon pitäisi olla maailman parhaassa liigassa kaiken keskiössä.
– Hyvä esimerkki nähtiin maajoukkueiden huipputurnauksessa helmikuussa. Siellä nähtiin, mitä peli voi parhaimmillaan olla, kun liaanimiehiä ei ollut mukana lainkaan. Miten hienoa jääkiekkoa pelattiin, kun peli perustui puhtaasti nopeudelle ja taidolle, Lehkonen päättää.
