Googlen datakeskus-suunnitelmiin liittyvältä kaava-alueelta Kajaanista on löytynyt useiden harvinaisten eläinten ja kasvien yhdyskunta- ja lisääntymisalueita. Yli 2 000 hehtaarin alueella on muun muassa neljä viitasammakon esiintymisaluetta.
Viitasammakko on Suomessa rauhoitettu, mutta ei uhanalainen laji. Sen esiintymät ja elinalueet ovat vaikuttaneet useisiin rakennushankkeisiin eri puolilla Suomea.
Lajin suojelu on määritelty EU:n luontodirektiivissä, ja sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty Suomen luonnonsuojelulain perusteella.
Kajaanin kaupunki on julkaissut osayleiskaavan luonnoksen Otamäen-Humpinsuon alueesta. Kaavan tavoitteena on mahdollistaa teollisuusalueen rakentuminen valtatien ääreen. Alueelle voisi tulla useita erityyppisiä teollisia toimintoja.
Kaavaluonnos on nähtävillä Kajaanin kaupungin nettisivuilla.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.