Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus aloittaa Iin taajaman ohitustien suunnittelun nelostielle Iin kunnan ja Oulun kaupungin kanssa. Tien linjauksen muuttamista taajaman kohdalla on harkittu jo pitkään.
Nyt suunnitelmia lähdetään laatimaan tarpeellisine tutkimuksineen, kerrotaan ely-keskuksesta. Uusi nelostie kulkisi Iin taajaman itäpuolella välillä Räinänperä–Pohjois-Iin suora. Ohitustien pituus on noin 17 kilometriä.
Linjaus perustuu vuoden 2011 aluevaraussuunnitelmaan.
Uuden tiesuunnitelman arvioidaan valmistuvan vuonna 2027, jonka jälkeen se laitetaan nähtäville kuukaudeksi. Tuolloin suunnitelmasta voi vielä jättää muistutuksia.
Lisäksi tiesuunnitelmasta pyydetään lausunnot eri viranomaisilta sekä Iin kunnalta ja Oulun kaupungilta. Tiesuunnitelma etenisi sen jälkeen Traficomin hyväksyttäväksi.
Tiesuunnitelmavaiheen aikana pidetään myös kansalaisille tarkoitettu esittelytilaisuus, josta ilmoitetaan erikseen.
Hankkeen rakennuskustannusarvio on noin 137 miljoonaa euroa. Kustannusarvio tarkentuu suunnittelun edetessä.
Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.
Muokattu 27.3. kello 12.49. Muutettu tekstiä, niin että suunnitelman lain mukaiseen käsittelyyn laittamisen sijaan siinä lukee, että suunnitelma laitetaan nähtäville.