Lahden Kujalan törkeästä ryöstöstä ja taposta tuomituilla miehillä on pitkä rikoshistoria. Myös tapauksessa rahanpesusta tuomitulla miehellä ja naisella on rikostaustaa.
Rahanpesusta tuomittu mies on istunut elinkautisen tuomion murhasta. Kyse oli niin kutsutusta Heinolan kivimurhasta, joka tapahtui vuonna 2003, kun mies oli 19-vuotias. STT uutisoi 2004, että hovioikeus piti elinkautisen murhatuomion voimassa. Etelä-Suomen Sanomien mukaan mies pääsi ehdonalaiseen vapauteen 2015.
Yle sai lisäksi tietopyynnöllä Päijät-Hämeen käräjäoikeudesta vuosien 2013–2024 tuomiot, joissa Kujalan tapauksen kuusi tuomittua ovat olleet syytettyinä.
Mukkulan ostarin tuhopolttajat
Kaksi heistä on aiemmin tuomittu Mukkulan ostoskeskuksen tuhopoltosta.
Ensimmäinen tuhopolttajista oli kivimurhasta tuomittu mies, joka sai Kujalan tapauksessa vain rahanpesutuomion. Hänet on tuomittu myös törkeästä pahoinpitelystä kahden muun miehen kanssa vuonna 2017. Miehet aiheuttivat uhrille aivoverenvuodon, joka vaati leikkauksen.
Toinen tuhopolttaja sai Kujalan veriteosta yli 11 vuotta vankeutta. Hänet tuomittiin jo 2015 tuhotyöstä, kun hän sytytti tulipalon kerrostalohuoneiston eteisessä Lahdessa. Tulipalo aiheutti vaaraa huoneiston ja talon asukkaille.
Ensin käräjäoikeus totesi miehet syyttömiksi Mukkulan tuhopolttoon, mutta hovioikeus tuomitsi heidät ehdottomaan vankeuteen maaliskuussa 2021. Miehet saivat tuhotyöstä kolmen vuoden ja seitsemän kuukauden sekä kahden vuoden ja kolmen kuukauden tuomiot.
Useat yrittäjät menettivät Mukkulan tuhopoltossa toimitilansa. Neljä yrittäjää kertoi Ylelle 2023, miten he selvisivät:
Muilta osin Kujalan tapauksessa tuomittujen rikokset ovat lievempiä, mutta lista on pitkä: lukuisia näpistyksiä, varkauksia, lieviä huumerikoksia, pahoinpitelyitä, vahingontekoja ja muita pikkurikoksia.
Kujalan päätekijät tyytymättömiä tuomioon
69-vuotias mies kuoli viime kesänä Lahden Kujalassa, kun neljä miestä ryösti hänet väkivaltaisesti. Ryöstön päätteeksi he sytyttivät uhrin omakotitalon tuleen ja jättivät miehen kotiinsa kuolemaan.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi neljä päätekijää 11 vuoden ja kolmen kuukauden vankeuteen. Kaksi muuta henkilöä saivat sakkotuomion rahanpesusta, kun he ottivat vastaan ja nostivat uhrilta ryöstettyä rahaa.
Tuomio ei ole lainvoimainen neljän päätekijän osalta. He ovat ilmoittaneet tyytymättömyytensä tuomioon, ja heillä on 22. huhtikuuta asti aikaa valittaa tuomioistaan hovioikeuteen.
Rahanpesusta tuomittujen osalta tuomio on lainvoimainen.
Jutun otsikkoa, ingressiä ja leipätekstiä muokattu 28.3.2025 klo 12.46: lisätty tieto, että Kujalan tapauksessa rahanpesusta tuomittu mies on aiemmin istunut elinkautisen tuomion murhasta.