Lahden Nastolassa sijaitsevan Kirkonkylän peruskoulun tulevaisuudesta on laadittu kolme vaihtoehtoa.
Lahden kaupunki kerää nyt lausuntoja vaihtoehdoista. Lausuntoina huomioidaan myös Lahden kaupungin kirjaamon kautta toimitetut kannanotot. Kirkonkylän koulun jatkosta tehdään ennakkovaikutusten arviointia.
Kaupunki järjestää avoimen asukastilaisuuden ensi viikon torstaina 3. huhtikuuta. Sivistyslautakunta käsittelee asiaa huhtikuun kokouksessa kolmen viikon kuluttua.
Kirkonkylän koulu on noussut poliittiseksi kiistakapulaksi. Kaupungilla on sivistyspuolella usean miljoonan euron säästötavoitteet.
Kirkonkylän koulussa on tähän mennessä todettu terveyshaittaa yhdeksässä tilassa. Koulun käyttö voidaan turvata kevätlukukauden 2026 loppuun asti rajoittamalla joidenkin tilojen käyttöä sekä tehostamalla ilmanvaihtoa ja siivousta.
Koulurakennus on tiensä päässä ja vaatisi kustannuksiltaan uudisrakennusta vastaavan investoinnin. Oppilaita koulussa on tällä hetkellä 174.
3 vaihtoehtoa
Vaihtoehto 1
Koulua ei lakkauteta. Seuraava lukuvuosi koulua käydään nykyisissä tiloissa mahdollisuuksien mukaan. Koululle suunnitellaan väistötilat. Nykyisen koulurakennuksen peruskorjausta ja jatkokäyttöä selvitetään. Tarvittaessa koulussa on myös maahanmuuttajien valmistava luokka.
Vaihtoehto 2
Kaikki 1. vuosiluokan oppilaat menevät Rakokiven peruskouluun elokuussa 2025. Muut oppilaat jatkavat Kirkonkylän koulussa seuraavan lukuvuoden. Koulussa jatkaa tarvittaessa maahanmuuttajien valmistava opetusryhmä. Kirkonkylän peruskoulun toiminta lakkautetaan 31. heinäkuuta 2026.
Vaihtoehto 3
Kirkonkylän peruskoulu lakkautetaan 31. heinäkuuta 2025. Kaikki vuosiluokkien 1–4 oppilaat sijoitetaan Rakokiven kouluun, monitoimitalo Loistoon. 5. luokan oppilaat siirtyvät Kartanon koulun Kankaantien toimipisteeseen. 6. luokan oppilaat siirtyvät Nastopoliin. Nastopoliin sijoitetaan myös valmistavan opetuksen ryhmät, jos niille on tarvetta.
Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.