Ruokolahden kunnanvaltuusto on vahvistanut uuteen paloasemaan liittyvän varaamissopimuksen.
Varaamissopimus tarkoittaa sopimusta, jonka kunta tekee Etelä-Karjalan hyvinvointialueen kanssa alueesta, jolle paloasema tulevaisuudessa rakennetaan.
Kyseessä on valtatie 62:n itäpuolelle muodostettava tontti. Paloaseman paikka on Puumalantien varrella Metsonlantien risteyksen kohdalla. Lähellä on Ruokolahden leijonapatsas.
Alueen pinta-ala on noin 8 600 neliömetriä. Alueelle on jo aiemmin tehty asemakaavamuutos, joka vastaa suunnitellun paloaseman käyttötarpeita.
Varsinainen varaamissopimus allekirjoitetaan, kun kunnanvaltuuston päätös on saanut lainvoiman.
Rakennustyöt alkavat juhannuksen jälkeen ja uuden paloaseman on määrä valmistua ensi vuoden loppukesällä.
Vuosien pohdinta
Uuden paloaseman rakentamisesta vastaa ja sen rahoittaa Etelä-Karjalan hyvinvointialue. Olemassa ovat jo investointipäätös sekä noin neljän miljoonan euron investointivaraus.
Hankkeen laajuuus on bruttoalaltaan 1 200 bruttoneliömetriä, joista päärakennuksen osuus on noin 900 brm2 ja piharakennuksen noin 300 brm2.
Bruttoala kuvaa rakennuksen kokonaislaajuutta ulkoisilta mitoiltaan ja on myös rakennuksen kaikkien kerrosten kerrostasoalojen summa.
Ruokolahden nykyinen paloasema vaatisi lähiaikoina peruskorjausta, joten kunta alkoi jo muutama vuosi sitten suunnitella uuden paloaseman rakentamista. Lisäksi nykyinen paloasema sijaitsee syrjäisellä pienteollisuusalueella eikä sitä ole alunperin suunniteltu paloasemaksi. Sijainti on hidastanut palokunnan lähtöaikaa, koska suurin osa palokuntalaisista asuu keskustassa.
Uusi paloasema palvelee myös lähikuntia.
Korjaus 2.4.2025 kello 9.40: Korjattu leijonapatsaan kuvatekstiin, että kuvassa oleva patsas on Ruokolahden keskustassa. Paloasema rakennetaan Puumalantien varrelle Metsonlantien risteyksen kohdalle, jossa on myös leijonapatsas.