CNN: Trump keskustellut tullien höllentämisestä Intian, Israelin ja Vietnamin kanssa

CNN:n mukaan yhteydenpito nähdään ensimmäisenä neuvotteluaaltona tullien kohteena olevilta mailta Yhdysvaltain kanssa.

  • Jalmari Salaterä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ollut yhteydessä Intian, Israelin ja Vietnamin edustajien kanssa mahdollisesta tuontitullien höllentämisestä, kertoo neuvotteluista perillä oleva lähde uutiskanava CNN:lle.

CNN:n mukaan yhteydenpito nähdään ensimmäisenä neuvotteluaaltona tullien kohteena olevilta mailta Yhdysvaltain kanssa. Sen sijaan osa maista, kuten Kiina ja Kanada, ovat jo ilmoittaneet vastaavansa Trumpin kaavailemiin tuontitulleihin.

Trump julkisti aiemmin keskiviikkona tuontitullit ”kaikille” Yhdysvaltain kauppakumppaneille. 10 prosentin tuontitullit astuvat voimaan nyt lauantaina. Niin sanotut perustason tullit koskevat kaikkia maita.

Osalle kauppakumppaneista on luvassa korkeammat tullit, joiden on määrä astua voimaan ensi keskiviikkona, kertoo CNN:lle Valkoisen talon korkea-arvoinen virkailija.

Ranskalle kuuluvien alueiden tulleja laskettiin

Yhdysvallat alensi paikallista aikaa perjantaina kahdelle Ranskan merentakaiselle alueelle ilmoittamiaan tuontitulleja.

Aiemmin ilmoitetusta poiketen Intian valtamerellä sijaitseva Reunion sekä Pohjois-Atlantilla sijaitseva Saint-Pierren ja Miquelonin saariryhmä välttyvät niille kaavailluilta korkeammilta tuontitulleilta.

Keskiviikkona julkaistun luettelon perusteella alueilta Yhdysvaltoihin suuntautuvaan tuontiin olisi napsahtanut 37 prosentin ja 50 prosentin tullimaksut. Nyt ne selviävät perustason 10 prosentin tulleilla.

Samoin Australialle kuuluvalle Norfolkinsaarelle suunniteltuja tulleja alennettiin 29 prosentista 10 prosenttiin.

Lähteet: AFP, STT

Täydennetty 5.4. klo 5.19 Ranskalle kuuluvien alueiden tulleilla.