Tänä keväänä osa kymenlaaksolaisista alakoululaisista ja heidän huoltajistaan säästyy hammashoitolareissulta.
Noin 200 koululaista pääsee mukaan kokeiluun, jossa hyvinvointialue tuo liikuteltavan hammashoitoyksikön koululle. Koulut ovat Haminasta ja Kouvolasta.
Mukana on vuonna 2014 syntyneitä koululaisia, jotka siis täyttävät tai ovat täyttäneet tänä vuonna 11 vuotta.
Hammashygienisti ja hammashoitaja tarkistavat oppilaiden hampaat. Heillä on mukanaan tarvittavat välineet laukussa sekä hoitotuoli. Tarkastuspiste voidaan rakentaa esimerkiksi terveydenhoitajan huoneeseen.
Jos oppilaalta tarvitsee esimerkiksi paikata hammas, saa hän ajan hammashoitolaan. Jos tarkastuspäivänä sattuu olemaan poissa koulusta, tarkastusaika järjestetään hammashoitolaan.
Kokeilusta voi tulla pysyvä käytäntö
Hyvinvointialueen tavoite on vähentää peruuttamattomia poissaoloja hammastarkastuksista. Liikuteltava yksikkö helpottaa myös perheiden arkea. Huoltajien ei tarvitse saattaa lapsia hammashoitolaan ja olla pois töistä. Koululaiset joutuvat lisäksi olemaan vähemmän aikaa poissa opetuksesta.
– Olemme saaneet huoltajilta viestejä siitä, että kouluilla tehtävät tarkastukset ovat erittäin tervetulleita, kertoo vastuuylihammaslääkäri Teija Raivisto tiedotteessa.
Hyvinvointialue kerää kevään aikana kokemuksia kokeiluun osallistuneilta lapsilta, huoltajilta, koulujen henkilökunnalta sekä kokeiluun osallistuneilta suun terveydenhuollon ammattilaisilta.
Jos kokeilu menee hyvin, voidaan siitä tehdä pysyvä käytäntö.