Valtakunnansyyttäjän toimisto ei aloita esitutkintaa tapauksesta, jossa poliisit ampuivat harvinaisen lunnin Joensuussa vuosi sitten tammikuussa.
Asian ratkaisseen aluesyyttäjän mukaan asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Tapauksessa oli kyse kahden poliisin mahdollisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Poliisipartio oli saanut ilmoituksen loukkaantuneesta linnusta. Paikan päällä poliisit olivat Googlen avulla tunnistaneet linnun lunniksi.
Poliisit olivat seuranneet lunnia noin kymmenen minuutin ajan. He yrittivät ottaa sitä kiinni, mutta totesivat, ettei se onnistu.
Poliisit päättivät lopettaa linnun ampumalla, sillä he katsoivat, etteivät voi jättää lentokyvytöntä lintua luonnon armoille.
Tapausta käsiteltiin laajasti julkisuudessa. Ulkopuolinen henkilö teki rikosilmoituksen poliisien toiminnasta. Asia siirrettiin valtakunnansyyttäjän toimistoon niin sanottuna poliisirikosasiana.
Eläimen saa lopettaa
Aluesyyttäjän mukaan ei ole syytä epäillä, että poliisit olisivat syyllistyneet virkavelvollisuuden rikkomiseen, luonnonsuojelurikkomukseen tai johonkin muuhun rikokseen.
Lain mukaan loukkaantunutta tai avutonta luonnonvaraista eläintä on autettava. Eläimen saa kuitenkin lopettaa, jos sen hengissä pitäminen olisi ilmeisen julmaa sitä kohtaan.
Aluesyyttäjän perusteluiden mukaan lunni on Suomessa harvinainen, eivätkä sen lajityypilliset ominaisuudet ole yleisesti tiedossa.
Aluesyyttäjän mukaan poliisien olisi illalla ollut hankala selvittää asiaa tarkemmin tai muuten auttaa lintua. Tapahtumapaikka oli myös suhteellisen kaukana esimerkiksi villieläinsairaalasta.
Lunneja eksyy myrskyissä
Pohjoisilla merialueilla tavattavia lunneja eksyy joskus Suomeen esimerkiksi voimakkaiden tuulien mukana.
Lunneja on tavattu Suomessa joitakin kymmeniä kertoja ja lintuja on autettu palaamaan pesimäseuduilleen.
Tänä vuonna lunni on eksynyt Suomeen ainakin kaksi kertaa. Inarin Juutuassa maaliskuussa havaittu lunni jatkoi omin voimin matkaansa, Kemijärvellä lunni sai puolestaan apua ihmisiltä.
Pääosa lunnihavainnoista tehdään talvimyrskyjen aikana Pohjois-Suomeen harhautuneista linnuista.