Kokkolan valtuustossa SDP ja keskusta lähes rinta rinnan, perussuomalaisten kannatus suli

Keskustan nuori Oliver Pietilä oli Kokkolan ehdoton ääniharava: hän sai yli 1 200 ääntä. Katso tästä uuden valtuuston kokoonpano.

Pietilä jakoi tuhansia mainoksia itse, paistoi makkaraa nuorisolle ja kampanjoi myös somessa. Video: Kalle Niskala / Yle.
  • Sari Möller

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Keskusta ja SDP ovat lähes tasavahvoja Kokkolan tulevassa kaupunginvaltuustossa.

Keskustalla on 11 paikkaa; puolue sai yhden paikan lisää. SDP kasvatti paikkamääräänsä kahdella, nyt paikkoja on 10.

Seuraavaksi suurin on kokoomus seitsemällä paikallaan. Lisäystä tuli yksi paikka.

Perussuomalaiset kärsi kovimman pudotuksen: sen seitsemästä paikasta lähti kolme. RKP piti neljä paikkaansa, KD taas menetti yhden.

Vasemmistoliitto sai yhden paikan lisää ja vihreät menetti toisen paikoistaan.

Keskustan Oliver Pietilän äänisaalis oli 1 201. Seuraavaksi eniten ääniä saivat kokoomuksen Janne Jukkola ja SDP:n Tiina Isotalus.