Kuopion valtuusto hyväksyi Pienen Neulamäen yritys- ja teollisuusalueen laajentamisen

Pienen Neulamäen kaavamuutos hyväksyttiin äänestyksessä selvin lukemin. Luonnon­suojelijat yrittivät vielä ennen kokousta vaikuttaa päättäjiin mielen­osoituksessa.

Mielenosoittajia kyltteineen seisoo Kuopion valtuustotalon edessä.
Pienen Neulamäen metsän säilyttämisen puolesta vedonneet mielenosoittajat saapuivat maanantai-iltapäivänä kyltteineen Kuopion Valtuustotalon eteen ennen kaupunginvaltuuston kokousta. Kuva: Helmi Nykänen / Yle
  • Helmi Nykänen

Kuopion kaupunginvaltuusto hyväksyi Pienen Neulamäen asemakaavamuutoksen maanantai-illan kokouksessaan. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on laajentaa merkittävästi Pienen Neulamäen yritys- ja teollisuusaluetta.

Kuopion kaupungin mukaan tavoitteena on lisätä kaupungin yritystonttivarantoa ja edellytyksiä uusille yritysinvestoinneille.

Asemakaavan hyväksymisesitykseen tehtiin kaksi muutosesitystä. Toisessa esitettiin, että asia palautetaan valmisteluun ja toisessa asemakaavan hylkäämistä. Molemmissa äänestyksissä pohjaesitys voitti selvin lukemin.

Kuopion Valtuustotalolla järjestettiin maanantai-iltapäivänä mielenosoitus, johon osallistui satakunta ihmistä. Mielenosoittajien tavoitteena oli säilyttää Pienen Neulamäen metsäalue hiekkatieverkostoineen ulkoilu-, retkeily- ja virkistysalueena.

Kaava-alueen pinta-ala on lähes 52 hehtaaria, joka pitää sisällään teollisuus-, varasto-, liike- ja toimistorakennusten kortteleita, suojaviheralue, katualueita sekä lähivirkistys- ja luonnonsuojelualuetta.

Kaavassa uutta rakennusoikeutta muodostuu yhteensä 65 000 kerrosalaa. Laajennusalueelle on osoitettu 20 uutta yritystonttia, joiden koko vaihtelee noin 0,4 hehtaarista 2,7 hehtaariin.