Lapin teillä siirrytään kesänopeuksiin viimeistään kiirastorstaina – pääsiäisliikenteessä on silti syytä malttiin

Vaikka nopeusrajoitukset muuttuvat, on keli- ja ajo-olosuhteet silti otettava liikenteessä huomioon.

Henkilöauto vetää peräkärryä.
Talvirajoitusten poistaminen toteutetaan alueittain keliolosuhteiden salliessa. Vuonna 2025 kesänopeuksiin siirtyminen alkoi Etelä-Suomessa 2. huhtikuuta. Kuva: Petteri Bülow / Yle
  • Emilia Saukkonen

Lapin teillä siirrytään kesänopeuksiin tänään keskiviikkona. Nopeusrajoitusmerkkien vaihto alkaa pääteistä, ja koko urakka on hoidettu viimeistään kiirastorstain aikana.

Kesänopeudet tulevat voimaan heti, kun niitä osoittavat merkit on vaihdettu.

Ajonopeudet vaihtuvat juuri pääsiäisliikenteen kääntyessä vilkkaimmilleen. Fintrafficin tieliikennekeskus arvioi, että menoliikenne on vilkkaimmillaan juuri kiirastorstaina iltapäivällä ja alkuillasta. Tavallista runsaampaa liikennettä on vielä pitkäperjantain aikana.

Pääsiäisen aikaan liikenteessä on tuhansia autoilijoita. Juuri vaihtuneet kesänopeudet voivat saada kaasujalan herkäksi, mutta kiirehtimistä ja turhia ohituksia tulisi välttää, muistuttaa Fintraffic.

Keväinen näkymä maantieltä, kuvattuna auton etupenkiltä. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja tien reunalla  lumipeitteisiä peltoja ja taloja.
Sulat tiet ja kesänopeudet voivat houkutella hurjasteluun, mutta turvallisuuteen on edelleen kiinnitettävä huomiota. Kuvituskuva. Kuva: Emilia Saukkonen / Yle

Ajamiseen tulisikin varata riittävästi aikaa ja kärsivällisyyttä. Tiet voivat olla paikoin huonossa kunnossa talven jäljiltä. Myös ajoittaiseen liikenteen jonoutumiseen kannattaa pääsiäisreissuilla varautua.

– Pääsiäinen on monille se hetki, jolloin pitkien pyhien houkuttelemana pakataan auto ja suunnataan kohti mökkimaisemaa tai pohjoisen tuntureita. Verrattuna talvilomaan, liikennettä on perinteisesti ollut enemmän, sillä lomille suunnataan samanaikaisesti, kertoo liikennekeskuspäällikkö Sanna Piilinen Fintrafficin tiedotteessa.

Vilkkain paluuliikenne ajoittuu sunnuntai-illasta maanantai-iltaan. Jonoja muodostuu etenkin Etelä-Suomen teillä.

Mitä autoilijan olisi hyvä muistaa pääsiäisliikenteessä? Näin asiasta kertoi Ylen aamussa kiirastorstaina 2024 liikennekeskuspäällikkö Kari Tarkki Fintrafficista.

Ei kiirettä kesärenkaiden kanssa

Lapin ely-keskus muistuttaa, että kesänopeuksiin siirtyminen edellyttää edelleen autoilijoilta turvallista ajamista. Kevätteillä olosuhteet voivat vaihdella nopeastikin sään vuoksi.

Uudistunut tieliikennelaki ei enää määrää tiettyä aikaa kesärenkaiden vaihdolle, joten renkaanvaihdon kanssa ei tarvitse kiirehtiä. Ely-keskus muistuttaa, että etenkin lumisilla tai muuten talvisilla seuduilla talvirenkaat ovat vielä tarpeen.

Etenkin yöpakkaset tekevät teistä liukkaita yö- ja aamuaikaan, vaikka tiet olisivat muuten jo pääosin sulia.