Arkkipiispa Tapio Luoma etsii usein vastausta kysymykseen, miksi Jumala sallii pahuuden – “Joskus on vain sanottava, että en minäkään tiedä, en minäkään ymmärrä”
Tapio Luoma on johtanut Suomen evankelisluterilaista kirkkoa viime vuodet maailman mullistusten keskellä. Arkkipiispa pohtii ihmisen osaa ja on myös tarkistanut kantaansa samaa sukupuolta olevien kirkolliseen vihkimiseen.
Arkkipiispa Tapio Luoma leikki lapsena pappia, mutta jätti leikit kesken, kun ei jaksanut lukea Uutta testamenttia. Sittemmin Raamattu on kyllä tullut tutuksi, kun elämä on vienyt Kurikan lakeuksilla ja Vaasan merenrannoilla leikkineen pojan Suomen kirkon korkeimpaan virkaan eli arkkipiispaksi asuttamaan komeaa arkkipiispantaloa Aurajoen varrelle Turkuun.
– Niin kauan kuin muistan, olen jollakin tavalla uskonut Jumalaan. Rippikouluiässä moni asia kirkastui ja sitä alkoi myös uskaltaa sanoa, että uskon. Että kovatkin pojat voivat uskoa.
Tapio Luoma tunnetaan pohdiskelijana ja hyvänä keskustelijana, ja hän sanookin, että kaiken takana on kiinnostus ihmisiin ja heidän tarinoihinsa.
– Jos pappi ottaa tehtäväkseen puolustaa Jumalaa maailman pahuuden keskellä, niin vaikeaksi käy. Papin tehtävä on olla ihmisten puolella.
Rakkauden puolella
Suomen kirkkoa on moitittu kompuroinnista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksissä. Kun eduskunta hyväksyi 2014 lain samaa sukupuolta olevien parien avioliitosta, oli kirkossa jo käynnissä kiivas keskustelu kirkollisen vihkimisen mahdollisuudesta. Tapio Luoma tunnettiin perinteisen avioliittokäsityksen kannattajana, mutta vuodet arkkipiispana ovat vaikuttaneet hänen ajatuksiinsa.
– Kyllä minä voisin hyvin elää kirkossa, jossa avioliittokaava olisi sukupuolineutraali. Ja jos kirkossa näin päätetään, niin toki voisin itsekin vihkiä.
Iso kanto kaskessa on kuitenkin kirkkolaki. Koska päätös on iso ja periaatteellinen, se vaatii kirkolliskokouksessa kolmen neljäsosan määräenemmistön. Siihen on asia ennenkin kaatunut.
– Yksinkertaisella enemmistöllä tämä asia olisi jo edennyt.
Takinkääntäjän viittaa Tapio Luoma ei suostu päälleen pukemaan. Hän sanoo, että kun maailma muuttuu, kirkonkin on muututtava. Tärkeätä olisi kuunnella herkällä korvalla.
– Olen oivaltanut myös sen, miten syvästi monet homoseksuaalit parit toivovat ja odottavat Jumalan kosketusta omaan elämäänsä. Ei sitä pidä kieltää.
Lakeus vahvasti sielussa
Tapio Luoman sielunmaisema on ehdottomasti avara ja laaja lakeus. Erityisesti hänen silmänsä hakeutuvat siihen kohtaan horisontissa, jossa maa ja taivas kohtaavat.
– Se maisema puhuttelee minua. En osaa sitä oikein selittää, mutta tunnen, että silloin sitä ymmärtää jotakin enemmän elämästä ja ikuisuudesta.
Rakastamallaan lakeudella Tapio myös aloitti pappisuransa. Hän toimi 11 vuotta Peräseinäjoella, pienen seurakunnan toisena pappina, apupappina, niin kuin hän itse sanoo. Ne olivat tärkeitä vuosia.
– Vanhin lapsemme oli juuri syntynyt, kun muutimme sinne, ja kaksi lasta lisää ehti syntyä noiden vuosien aikana. Mitä papin työstä pienellä paikkakunnalla oppi, sitä on vaikea edes sanoiksi pukea. Kuinka lähelle päästää seurakuntalaiset, miten itse asettuu osaksi sitä yhteisöä.
Tapio kastoi lapsia, siunasi jo tutuksi käyneitä ihmisiä haudan lepoon, puhui ja kuunteli. Välillä hän kävi viimeistelemässä väitöskirjaansa Skotlannissa ja liikuttuu vieläkin kun muistelee seurakuntalaisten hänelle keräämää läksiäislahjaa.
– Pohjalaiseen tapaan oli kerätty rahaa, aika huomattava summa itse asiassa. Varmaan siinä ajateltiin nuorta perhettä, että ei sitä käyttörahaa nyt niin paljon ollut. Mutta rahan mukana tuli toive, että tässä on teille paluulippu Peräseinäjoelle. Silloin tuli kyllä vahvasti se tunne, että on päässyt aidosti sisään johonkin yhteisöön.
Miten vastata ikuisuuskysymykseen?
Venäjän hyökkäys Ukrainaan, ilmastonmuutos, maataloustuet, koronarokotukset, energian hinta – arkkipiispan mielipidettä kaivataan usein ajan suurissa ja pienissä kysymyksissä.
– On kyllä paljon vaikeita kysymyksiä. Ei saisi antaa keskeneräisiä tai huolimattomasti muotoiltuja vastauksia, voi vaikka päätyä lööppeihin.
Mutta miten sitten muotoilisi vastaukseen siihen yhteen isoon ikuisuuskysymykseen: miksi Jumala sallii pahan, miksi hän ei varjele meitä, miksi paha ei saa palkkaansa?
Tapio Luoma on joutunut kasvokkain tämän kysymyksen kanssa usein, mutta erityisen lähelle se tuli syyskuussa 2008, kun Kauhajoen koulusurmassa kuoli 11 ihmistä, ampuja mukaan lukien.
– Muistan sen aamun aina. Ajelin töihin, toimin silloin Seinäjoen kirkkoherrana. Kaunis aamu vaihtui murheeseen, kun uutinen koulusurmasta tuli. Seurakunnan työt menivät uusiksi, ja hartauksien ja kohtaamisten kautta yritimme lohduttaa surevia ja järkyttyneitä ihmisiä.
Tapio Luoma sanoo, että tällaisessa tilanteessa sitä on sanaton. Tietää, että pitäisi sanoa jotakin, mutta kaikki mitä sanoo, tuntuu turhalta.
– Joskus on vain sanottava, että en minäkään tiedä. En minäkään ymmärrä. Kysyä niitä monen muunkin mielessä olevia miksi-kysymyksiä.
Uskoaan Jumalaan Tapio ei sano menettäneensä, vaikka maailman tapahtumat sotivat usein Jumalan olemassaoloa vastaan. Välillä on toki tullut ajatuksiin sekin kysymys, että entä jos mitään Jumalaa ei olekaan.
– Mutta silloin on tullut mieleen myös se, että tämä maailma olisi vielä hullumpi paikka, jos ei voisi uskoa Jumalaan. Ei se sitä ole, että en uskaltaisi olla uskomatta, se usko vaan on yhtä luonnollista kuin hengitys.
Vihan tiellä
Arkkipiispa Tapio Luoma on järkyttyneenä seurannut Venäjän ortodoksisen kirkon johtajan, patriarkka Kirillin Venäjän hyökkäyssotaa tukevia lausuntoja.
– Niitä puheita on kyllä kauhean vaikea ymmärtää. Kun on vielä kyse kahdesta valtiosta, jossa nimenomaan ortodoksinen kristillisyys on erittäin vahvaa. Tuntuu siltä, että Venäjän kirkko toteuttaa nyt sitten sitä ihmisessä syvällä olevaa halua ratkaista asioita väkivallalla ja karkeilla sanoilla.
Arkkipiispa sanoo suoraan, että suhteet Venäjän kirkkoon ovat nykyisessä tilanteessa loppu, ja hän toivoo vain, että sodan loputtua Venäjällä käytäisiin perusteellinen perkaus siitä, miten näin pääsi tapahtumaan.
– Jos ei vihaa käsitellä, se siirtyy seuraavalle sukupolvelle.
Onhan Suomenkin kirkolla kokemusta vihasta ja rotuoppien toteuttamisesta. Kun saamelaisten ruumiita haluttiin rotuopillisiin tutkimuksiin, kirkko antoi luvan avata haudat. Nyt vainajien jäännökset on palautettu, ja Tapio Luoma oli arkkipiispana siunaamassa heitä takaisin kotiseudun multiin.
– Se oli koskettava tilaisuus. Yhteisö halusi omansa takaisin, kotiin.
Pahankin voi jättää taakseen, jos tuntee saaneensa hyvityksen. Tästä on kokemusta niin Ruandasta kuin Etelä-Afrikastakin. Tapio Luoma kertoo, että myös Suomen kirkossa on alkamassa menneisyyden käsittely ja sovintoprosessi, johon saamelaiset halutaan mukaan.
Mä mistä kirjoittaisin sen laulun
Tapio Luoman ääntä ja ilmaisua on kiitetty, eikä se liene mikään ihme, aloittihan hän puhujan uransa Yleisradiossa. Opintojaan päättelevä teologi kuulutti auringonnousut ja -laskut, pörssikurssit ja merisäät, juonsi Sävelradiota ja luki nimipäiväonnittelut.
– Voi sitä jännityksen määrää, kun ensimmäisiä itsenäisiä kuulutuksia tein. Ja kun miettii kuinka kuunneltu merisää edelleenkin on, vaikka samat tiedot saa muutakin kautta, niin siinä on joku turvallisuuden ja jatkuvuuden tunne. Tapahtuu maailmassa mitä tahansa, niin säätila kiinnostaa meitä kaikkia.
Tapio Luoma täytti 60 vuotta kesäkuussa ja sai lahjaksi Pyhä Rakas Jumala -rukouskirjan. Sinne olivat ihmiset kirjoittaneet muistojaan Tapiosta, hänelle sopivaan tyyliin tuttavallisesti pelkällä etunimellä. Muusikko Heikki Salo kirjoitti musiikin väreistä ja toivoi kuulevansa Tapion tekemän laulun. Mistähän se laulu voisi kertoa?
– Jaahas. Voisin yrittää pukea sanoiksi, ehkä säveliksikin jotakin pienen pojan unelmista ja toiveista, kun hän ajattelee tulevaisuuttaan. Että mihin tässä elämässä voisi luottaa, vanhempiin, ystäviin, Jumalaan, elämään? Jotakin tällaista yrittäisin siihen lauluun saada.
Flinkkilä & Kellomäki Yle TV1 lauantaina 5.11. kello 17.10 ja sunnuntaina 6.11. kello 9.10 sekä Yle Areena. #flinkkiläkellomäki
