Eeva Soivion veli katosi, Nelly Juulia Kärkkäisen lapsihaave kaatui – ystävyys kantaa näyttelijäkaveruksia elämän varjoissa ja valoissa
Nelly Juulia Kärkkäinen ja Eeva Soivio ovat olleet ystäviä lähes parikymmentä vuotta. Molemmat ovat käsitelleet näyttämöillä omia menetyksiään.
Kun näyttelijä Nelly Juulia Kärkkäinen oli 16-vuotias lukiolainen, hän sai tulevasta elämästään voimakkaan etiäisen. Tulisi paljon miehiä, kolme suurta romanttista rakkautta ja lapsi 42-vuotiaana.
Nyt 42-vuotias Nelly Juulia näyttelee äitinsä Gitta Oksasen rinnalla tahatonta lapsettomuutta käsittelevässä Pudota-näytelmässä Kansallisteatterissa. Omakohtaisiin kokemuksiin perustuva näytelmä kertoo tarinan väkevästä toivosta ja suuresta surusta pitkien ja raskaiden hedelmöityshoitojen keskellä.
– Minulla on ollut paljon miehiä ja kolme suurta romanttista rakkautta, mutta sitä lasta minulla ei ole, ja sitä minä en saa, päivittää Nelly Juulia nuoruuden näkyään.
Kun näyttelijä Eeva Soivio oli lukioikäinen, hän eli keskellä suurta epätietoisuutta. Eevan 17-vuotias veli Juha oli kadonnut ruotsinristeilyllä, eikä kukaan tiennyt mitä oli tapahtunut. Ei tiedä vieläkään. Eeva käy läpi veljen katoamista Mustarastas-monologissaan, joka valmistui KOM-teatteriin vuonna 2017.
– Esikoiseni syntymä vuonna 2009 herätti minussa tosi voimakkaan ajatukseni äitini kokemasta menetyksestä. Ajatus siitä, että joku veisi lapseni, oli musertava.
Ystävyyttä ensi silmäyksellä
Näyttelijäystävykset Eeva ja Nelly Juulia ovat kulkeneet toistensa rinnalla niin elämän suurimmissa suruissa kuin kirkkaimmissa iloissakin. Kaksikon tiet kohtasivat Turussa vuonna 2005, kun kaksi uraansa aloittelevaa näyttelijää osui samaan kaupunkiin töihin.
– Me olimme kauhean erilaisia, mutta viehätyimme toisistamme heti suunnattomasti ja jutut lähtivät luistamaan. Oli hulluttelua ja kuplivuutta, jota kaipasimme elämään siinä vaiheessa, Eeva muistelee.
– Ja samaan aikaan, kun katseemme kohtasivat, kohtasi joku muu asia. Siitä ei tarvinnut edes puhua. Sen kaiken naurun takana oli semmoiset silmät, että näki kummankin tietävän myös muusta, Nelly Juulia lisää.
Eeva tuli Turkuun kolmevuotisen Kajaanin komennuksen jälkeen ja Nelly Juulia teki uransa ensimmäistä rooliaan Kotikadun Ninni Luotolana. Tulevina vuosina elämä hitsasi ystävykset yhteen tiiviisti. Majakka ja perävaunu. Kapteeni ja perämies. Roolit ovat vaihdelleet, mutta ystävyys säilynyt.
Kiivas halu äidiksi
Nelly Juulia oli lukioikäisestä tiennyt tahtovansa äidiksi. Kun parisuhde puoliso Tuukan kanssa oli vakiintunut, he alkoivat yrittää lasta. Alun toiveikkuuden jälkeen kävi selväksi, että avuksi tarvittaisiin lääketiedettä. Alkoivat raskaat hedelmöityshoidot.
Nelly Juulia muistaa, miten hoitojen alussa oli alettava valmistautua myös mahdolliseen suruun. Mahdollisuudet hoitojen onnistumiseen ovat melko pienet. Vuoden 2020 THL:n tilaston mukaan 18,4 prosenttia hoidoista eteni lapsen syntymään.
– Se on todella raskas prosessi. Kuka tahansa, joka on käynyt sen läpi, tietää että jossain vaiheessa voi joutua myös suremaan. Iän myötä mahdollisuus onnistua vielä pienenee. Yritin ravistella ajatusta hoitojen epäonnistumisesta pois. Minulla ei ollut varaa ajatella, että onnistuminen on niin epävarmaa.
Neljän seuraavan vuoden aikana Nelly Juulia kävi läpi 20 alkionsiirtoa. Hoitojen kustannukset nousivat yli 25 000 euroon. Eeva eli ystävänsä vierellä hurjaa toivon ja musertavan surun vuoristorataa. Aluksi hänkin uskoi, että lääketieteen avustuksella Nelly Juulia saa haaveensa toteen.
– Nelly Juulialla oli niin vahva kuva äitiydestä jo lukioajoista. Miten sellainen voisi olla toteutumatta? Minä olin tullut äidiksi ilman suuria unelmia. Aloin miettiä äitiyttä vasta, kun olin raskaana. Mutta vähitellen alkoi tietysti hiipiä mieleen, että entä jos tämä ei tapahdukaan, Eeva muistelee.
Kadonneen veljen mysteeri
Eeva Soivio oli surun tuttu itsekin. Hänen perhettään oli kohdannut tragedia vuonna 1989, kun Eevan veli Juha oli kadonnut ruotsinlaivalla 17-vuotiaana. Kukaan ei edelleenkään tiedä, mitä laivalla tapahtui. Veli jouduttiin julistamaan kuolleeksi, kun katoamisesta oli kulunut 10 vuotta.
Menetyksensä vuoksi Eeva tiesi liiankin hyvin, että kamalinta surun keskellä on hiljaisuus. Ammattiapua ei 13-vuotiaalle ollut tuolloin tarjolla.
– Ja ystäväni olivat myös teini-ikäisiä. Ei heilläkään ollut rahkeita auttaa, Eeva ymmärtää.
Jokainen perheenjäsen suri omalla tavallaan ja yritti olla toisilleen tukena, mutta niin valtavaa menetystä on vaikeaa jakaa.
– Suru on hyvin yksinäinen tunne. Jokaisen on ensin käytävä se yksin läpi.
Hetken yhteinen onni
Ystävykset jakoivat vuosien aikana myös kokemuksen hedelmöityshoidoista. Eeva sai niistä apuja toisen lapsensa saamiseen.
Pienen hetken verran vuonna 2019 tilanne näytti suorastaan ihanalta. Eeva ja Nelly Juulia olivat raskaana samaan aikaan. IIouutisen kunniaksi nautittiin munkkikahvit torilla.
Vain toinen raskaus päättyi kuitenkin lapsen syntymään. Nelly Juulia menetti vauvansa keskenmenossa. Se oli jo toinen kerta, kun niin tapahtui hoitojen aikana.
– Istuimme olohuoneessamme, kun kerroit, mitä oli tapahtunut. Se oli musertava ja surullinen hetki, ja samalla kauhean absurdi. Minä olin siinä jo viimeisilläni raskaana. Silloin ystävänä huomasin Nelly Juulian silmistä, että toivo alkaa loppua, Eeva muistaa.
Nelly Juuliasta tilanne tuntui pahalta myös Eevan vuoksi. Oli surtava, vaikka toisella oli niin onnellinen aika meneillään.
– Tuntui epäreilulta, että sinunkin piti olla niin pahoillaan. Halusin suojellakin Eevaa siltä. Taisin sanoakin, että älä sinä tätä sure niin kovasti.
Ystävyksiä auttoi tilanteessa pitkä toistensa tunteminen ja avoimuus. Eeva on kiitollinen siitä, ettei hänen tarvinnut pienentää omaa onneaan toisen surun keskellä. Nelly Juulialle oli tärkeää, että Eeva piti hänet kamalasta tilanteesta huolimatta kiinni omassa vauva-arjessaan.
– Sain olla koko ajan mukana. Jos Eeva olisi alkanut käyttäytyä minua kohtaan niin, että en olisi enää ollut tavallinen ihminen vaan pelkkä surija, tilanne olisi ollut todella hankala. Sain olla mukana siinä kaikessa uudessa alussa ja ilossakin.
Läsnäolo riittää
Nelly Juulia ja Eeva tietävät kokemuksesta, että suuren surun keskellä moni vaikenee ja kavahtaa surun kokijaa. Niin ei tarvitsisi olla.
– Siinä tilanteessa riittää, että ollaan läsnä. Sanotaan, että en osaa sanoa mitään, mutta olen tässä, Eeva sanoo.
Eevalle yksi mieleenpainuvista hetkistä veljen katoamisen jälkeen oli muistotilaisuus, joka Juhalle pidettiin 11 vuotta katoamisen jälkeen. Pieni sukulaisjoukko kokoontui yhteen, eikä kyynelistä tullut loppua.
– Kaiken sen keskellä oli äiti, joka oli kauhean vahva ja vankka tukipilari. Hän antoi muiden surra ja antoi ihmisille luvan puhua Juhasta haluamallaan tavalla.
Nykyisin muisto Juhasta elää Eevan mielessä kokemuksena vierellä kulkemisesta.
– Olen rauhassa ja tavallaan sinut Juhan katoamisen kanssa. Vaikken ehkä mikään enkelityyppi olekaan, niin aina ennen ensi-iltaa ajattelen, että jotenkin hän tuossa vierellä kulkee ja kuuntelee.
Nelly Juulialle luopuminen lapsihaaveesta on ollut kipeä asia, mutta hoitojen lopettamiseen liittyy myös helpotuksen tunne.
– Aloin silloin saada itseäni takaisin ja aloin tunnistaa itsessäni ihan uuden tunteen, itsemyötätunnon. Se on aika huikea tunne!
Flinkkilä & Kellomäki TV1 lauantaina 25.3. kello 17.10 ja 26.3. kello 9.10 sekä Yle Areena.
