Kärjekkäistä pilapiirroksistaan tunnettu Ville Ranta sanoo olevansa kotonaan rutinoitunut tylsimys, joka suoristelee mattoja ja vetää antiikkikelloja
Pilapiirtäjä ja sarjakuvataiteilija Ville Ranta nousi julkisuuteen sarjakuvastaan, jonka pelättiin houkuttelevan islamistiterroristit Ouluun. Hän on haaveillut sarjakuvataiteilijan urasta teini-iästä asti.
Kuusi kuvaa sarjakuvapiirtäjä Ville Rannan elämästä
Ilme on vihainen ja hyökkäävä.
– Moro, Janne! Me tultiin vähän juttelemaan koronatoimista… pääministeri Sanna Marin sanoo ja tuijottaa Helsingin pormestari Jan Vapaavuorta.
Vapaavuori painautuu vihreään nojatuoliinsa ja näyttää säikähtäneeltä. Taustalla perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru potkaisee Helsingin kaupungintalon tuolin nurin.
Tällaisen kuvan Ville Ranta piirsi marraskuun lopussa Iltalehteen. Pitkin syksyä uutisoitiin hallituksen ja Helsingin johdon välisistä erimielisyyksistä ja jännitteistä, jotka liittyivät koronatoimiin.
Ville Ranta on sarjakuvataiteilija, jolta on ilmestynyt useita sarjakuva-albumeita. Niistä melkein kaikki on käännetty ranskaksi. Parhaiten hänet tunnetaan kuitenkin pilapiirroksistaan, joita hän piirtää kaksi kertaa viikossa Iltalehteen. Niissä hän kommentoi raivokkaasti viikon puheenaiheita ja karnevalisoi niin ulkomaisia kuin kotimaisia poliitikkoja.
Kärjekkäistä pilakuvistaan huolimatta Ranta kuvailee itseään rauhalliseksi ja rutinoituneeksi ihmiseksi, joka tekee samat asiat samassa järjestyksessä jopa minuuttien tarkkuudella.
– Etsin oikeaa fiilistä, suoristelen mattoja ja vedän antiikkikellojani, jotka olen perinyt isovanhemmiltani. Olen eräänlainen tylsimys.
Myös taiteellista työtään Ranta pyrkii tekemään säännönmukaisesti. Hän työskentelee joka arkipäivä toimistotyöaikoihin. Taiteelliseen työhönsä hän on suhtautunut aina yhtä päämäärätietoisesti.
– Urani on ollut varsin suora, Ranta sanoo.
Lapsena piirroksia Kaleva-lehden keltaisella kuulakärkikynällä
Rannan miehet.
Tällä termillä kutsutaan Ville Rannan isänpuoleisen suvun miehiä. Rannan miehet järjestävät juhlia ja nauttivat sosiaalisista menoista ja huomiosta. Sana on tosin hieman harhaanjohtava, sillä myös Ville Rannan sisko on selvä Rannan mies.
Ville Ranta ei ole ollut sellainen koskaan.
Ville Ranta kasvoi 1980-luvun Oulussa, ja Oulussa hän on asunut pitkään myös aikuisiällä. Omien sanojensa mukaan hän oli ujo lapsi, joka alkoi piirtää jo nuorena. Oikeastaan hän on piirtänyt aina.
Ville Rannan äiti on kertonut anekdootin, joka menee näin: Kun Ville oli 1- tai 2-vuotias, hänellä oli jo tapana piirrellä yksityiskohtaisia piirroksia. Äiti oli soittanut huolestuneena sukulaispsykiatrille ja kysynyt, onko sellainen normaalia. Sukulainen oli vakuuttanut, ettei ole syytä huoleen.
Useat piirrokset valmistuivat Kaleva-lehden keltaisilla kuulakärkikynillä, joita toimittajana työskennellyt äiti toi toimituksesta kotiin. Uutisia ja mediaa Ville Ranta on oppinut seuraamaan jo lapsuudenkodissaan.
– Niin pitkälle kuin muistan, piirtäminen on ollut minulle hyvin mieluisaa ja tärkeää. Ja siitä on tullut alakouluaikana minua määrittävä tekijä, Ranta sanoo.
Hän kuvailee kouluikäistä itseään hiljaiseksi ja araksi. Hän kuitenkin huomasi, että piirrustustaidoillaan hän sai luokkalaisiltaan ihailua. Yläasteella huomiota sai, kun piirsi pilkkaavia kuvia opettajista.
Luja usko omiin kykyihin
Teini-ikäisenä Ranta piirsi jo vimmaisesti. Ensimmäisen omakustanteensa hän julkaisi vain 13-vuotiaana. Se oli seikkailukertomus arkeologista, mutta kovin tarkasti Ranta ei enää juonta muista.
Kaleva-lehden valokuvaajana työskennellyt isäpuoli sai järjestettyä, että alkuperäiset piirrokset kuvattiin sanomalehden reprossa. Sarjakuva painettiin pienessä kirjapainossa kodin lähellä, ja Ranta kauppasi kappaleita muun muassa kirjastoille. Hän kävi myös myymässä kappaleen Kalevan silloiselle toimitusjohtajalle.
Ranta uskoi nuorena lujasti omiin kykyihinsä. Teini-ikäisenä hän alkoi myös haaveilla suuresta taiteilijaurasta. Hän arvelee, että itsevarmuus omista taidoista johtuu ainakin osittain perheen runsaasta kannustuksesta. Varsinkin Rannan äiti ja täti ihailivat taiteilijoita ja kannustivat Rantaa taiteelliselle uralle.
– Jälkeenpäin olen ajatellut usein tällaista varmuutta. Mitä se oikeastaan tekee lopulta taiteilijalle, että hän on ollut nuoruudestaan asti aivan vakuuttunut omasta neroudestaan? Luulen, että voittopuolisesti se auttaa tulemaan oikeasti hyväksi. Mutta ennemmin tai myöhemmin ihminen joutuu todellisuuden kanssa tekemisiin.
Aikuistuessa Rannan käsitys omista taidoistaan on muuttunut realistisemmaksi ja vaatimattomammaksi.
– Minulla on jäljellä selkäytimessäni tietty usko omiin kykyihini, mutta en kuvittele enää olevani poikkeusyksilö.
Maineenhallintakoulutusta myöhemmiksi varoiksi
Koko kansan tunnistamaksi piirtäjäksi Ranta muuttui nopeasti ja sattumalta. Oli helmikuu 2006.
Tanskalainen Jyllands-Posten oli julkaissut edellisenä syksynä pilakuvia profeetta Muhammedista. Erityisen loukkaavana pidettiin pilapiirtäjä Kurt Westergaardin piirtämää kuvaa, jossa profeetta Muhammedin päähineen paikalla oli pommi. Kuvasta nousi meteli, joka ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen.
Monet muslimit pitivät kuvia halventavina, ja useat muslimimaat pyysivät virallista anteeksipyyntöä. Mielenosoituksia järjestettiin ympäri maailmaa ja Tanskan lippuja poltettiin. Talven aikana käytiin runsasta keskustelua siitä, mitä sananvapaudella saa tehdä.
Kuvia ei koskaan julkaistu Suomessa, ja se ärsytti Ville Rantaa.
– Sehän oli aikaa ennen somea, ja nettiäkään eivät kaikki käyttäneet. Myöskään yksikään suomalainen pilapiirtäjä ei ottanut kantaa asiaan, vaikka olisi pitänyt, Ranta sanoo.
Hän piirsi pieneen oululaiseen kulttuurilehti Kaltioon 5-sivuisen sarjakuvaesseen, jossa keskusteli kohusta profeetta Muhammedin kanssa. Sen seurauksena lehden hallitus pelästyi, päätoimittaja erotettiin ja Rannalta loppuivat työt. Alkoi julkinen mediajupakka.
Rannan piirroksista uutisoitiin jopa ulkomailla, ja hänelle soitettiin saksalaisesta Frankfurt Allgemeinesta ja ranskalaisesta Le Mondesta. Kevään Ranta opetti sarjakuvaa Limingan taidekoulussa. Tuntien ajaksi hänen täytyi sulkea puhelimensa, koska puhelin soi jatkuvasti.
Kun Ranta matkusti bussilla takaisin kotiin, autoradion uutislähetyksessä kerrottin Rannan piirroksista. Ranta muistelee, että häntä syytettiin rasistiksi ja provokaattoksi, joka sotkee Suomen kansainväliseen kriisiin. Hurjimmissa kuvitelmissa pelättiin, että Ranta houkuttelee islamistiterroristit Ouluun.
– Se oli hyvin sekavaa aikaa, enkä oikein muistakaan enää, mitä silloin ajattelin. Mutta hyvin pyörremyrskymäistä meininkiä se koko kevät oli.
Kaiken keskellä Rannalle syntyi toinen lapsi. Hän sanoo, ettei juuri ehtinyt keskittyä vastasyntyneeseen lapseen, ja muistikuvat lapsen syntymästäkin ovat hataria.
– Sain siinä tosi hyvän julkisuus- ja maineenhallintakoulutuksen myöhemmiksi varoiksi. Piirrokseni herättävät paljon keskustelua, ne ovat aina herättäneet, minulla on sellainen taito tai taipumus. Enää en ihan pienestä kauhistu.
Perhe-elämä ja taiteellinen työ eivät sovi yhteen
Kohun laannuttua Rannalle alettiin tarjota töitä. Hänestä oli tullut pilapiirtäjä. Iltalehden lisäksi hän on piirtänyt muun muassa toimittajien ammattilehti Journalistiin ja pääkaupunkiseudulla ilmestyvään Kirkko ja kaupunkiin.
Samanaikaisesti hän pyörittää perhearkea kumppaninsa Rebekan kanssa, jota kuvailee elämänsä rakkaudeksi. Hän sanoo humoristisesti, että kadehtii entisajan äijätaiteilijoita, joiden ei ole tarvinnut osallistua perhe-elämään.
— Voidaan sanoa, että taiteellista työskentelyäni ja luovia prosessejani on vuosikausia äärimmäisen paljon haitannut, että olen itse joutunut hoitamaan omat lapseni, käymään ruokakaupassa, siivoamaan ja tekemään ruokaa. Olenpa joskus jopa osallistunut koulun vanhempainiltoihin.
Vaikka Ranta vitsaileekin, hän sanoo jatkuvasti tasapainoilevansa perhe- ja työelämän välillä. Taiteelliselle työlle ei tunnu riittävän koskaan tarpeeksi aikaa. Omasta mielestään hän tekee kaikkea liian vähän.
– Se on ollut yhtä räpiköimistä ja ristiriitaa alusta loppuun. Uskaltaisin tehdä johtopäätöksen, että taiteellinen työ ja vanhemmuus tai perhe-elämä eivät ole yhteen sovitettavissa. Koska jos ne olisivat, olisin jo onnistunut.
Millainen isä Ville Ranta sitten on?
Sitä pitäisi kysyä lapsilta, Ranta sanoo. Hän uskoo olevansa tavallinen isä. Iltaisin hän istuu mielellään olohuoneessa, mutta on vähän väsynyt ja hiljainen.
– Kyllä minä siellä kuitenkin olen.
